Ohjelma on päättynyt.
Arkistojen ihanuus
Oppimista ja ihmettelyä. Niitä on puoleen vuoteen mahtunut. Jaa, mikä sortokausi? Kuka Enzio? Missä muka on Kivennapa? Arkisto-ohjelmien tekeminen on taatusti ollut niin mieltä sivistävää kuin avartavaakin puuhaa. Ennen kaikkea se on ollut hyvin mukavaa.
Kuuntele
Neiti feministi
”Et kai sä vaan oo feministi?”, parahti ystäväni järkyttyneenä. Tuijotin häntä lähes yhtä tyrmistyneenä. No, totta hemmetissä olen! Miksi en olisi? Ja ennen kaikkea: miksi se on muka niin kamalaa?
Kuuntele
Pyh, pyhä
Mihinkäs nykyihminen kaikkivaltiudessaan mitään pyhää tarvitsisi? Uskonnot ja ylimaalliset ilmiöt ovat heikkojen ja hullujen hommaa. Sivistynyt ja moderni kansalainen on liian fiksu pitääkseen mitään pyhänä.
Vapauden murusia
Oi, sitä tunnetta, kun valitsi ostoskoriinsa yhden päärynän, puuropaketin ja halvinta kahvia. Ehkä toffeevanukkaan, ehkä pumpernikkeleitä, ehkä jotain niinkin kutkuttavaa kuin verigreipin. Valinnoista viis, tärkeintä oli tuntea olevansa itsenäinen.
Sodan koulu
Toimittajana minun pitäisi iloita, kun sotaohjelmani tulee maailman tapahtumien valossa hyvin ajankohtaiseksi. Koreat pommittelevat toisiaan ja maailmalla uhkaillaan suursodalla. Suomessa tilannetta seurataan tarkkaavaisesti, mutta hieman vitsaillen. Olisiko parempaa hetkeä päästää ääniaalloille tunnin täydeltä arkistojen sotia! Silti iloitsisin enemmän, jos sota ei olisi koskaan ajankohtaista.
Kuninkuuden harjoittelua
Kulutus on termi, joka vilahtelee ihmisten puheissa tämän tästä. Kulutamme niin sähköä kuin aikaakin, kulutamme rahaa, kaloreita, vaatteita, itseämme, muita ihmisiä, ruokaa, alkoholia, kulttuuria. Voi pojat, me kyllä osaamme kuluttaa!
Pullamössön isä
Perjantain Nyt-liitteessä summattiin isäkyselyn tuloksia. Vajaan tuhannen nuoren aikuisen vastuksista voitiin erotella viisi erilaista faija-tyyppiä: karmea humputtelija, suuri auktoriteetti, poissaololla loistaja, touhukas puuhamies ja ihana isi.
Julkista palvelua
Rahalla saa, nimittäin verorahalla. Julkisesta palvelusta on helpompi kitistä kuin kiittää. Ainaisen valittamiseen sortumisen sijaan on hyvä välillä pysähtyä pohtimaan, mitä kaikkia hienouksia sitä saakaan olla mukana rahoittamassa. Sitten voi hyvällä omallatunnolla taas valittaa lisää…
Onnellista sapuskaa
Kaalilaatikon haju vie minut aina takaisin töölöläisessä kimppakämpässä viettämääni vuoteen. Kun jo alaovella vasten kasvoja iski tuju kaalin tuoksu, tiesin, että asuintoverini on taas vauhdissa. Välillä sunnuntai-aamuina herätessäni kaalilaatikon aromeihin, manasin kaalin halvan hinnan, mutta muuten ruokalajista muodostui kodissamme klassikko ja varsinainen vitsi.
Huono kirja ei maistu
Huonot kirjat ovat pahinta, mitä tiedän. Tai no, menee pahimpien tietämieni asioiden top kymppiin. Huonojen kirjojen kohdalla lukija tuntee myötähäpeää, raivoa, vastenmielisyyttä, jopa fyysistä tuskaa.
Oh, to be in love
And never get out again, jatkuu Kate Bushin ihana laulu. Eli ollapa rakastunut, ja ikinä pääsemättä ulos, noin tahmeahkosti suomennettuna. Ismo Alanko sen sijaan laulaa, että rakkaus on ruma sana:” Jos sais heittää ärrän, ässän, koot ja aat ja uun vittuun - tekisin sen heti! Repisin ja rutistaisin sanahirviön ruttuun - tekisin sen heti! Pahan sanan surmaamalla huolet hukuttaa jos vois - tekisin sen heti! Liian paljon kaunista kai kuolis silloin pois - sana, pelkkä sana!”
Salaiset fanitukset
Ruokapöydässä minua tuijottaa marjoja perkaava äiti ja riisimössöä tikuilla syövä isä. Oli sitten aikainen aamu tai yömyöhä, on sadeasuisen äitini ilme yhtä höpsö ja isän villapaita retro, vuorokauden ajasta riippumatta.
Mummosta muksuksi
Benjamin Button syntyy ryppyisenä papparaisena ja nuortuu vanhetessaan. F. Scott Fitzgeraldin novellista tehtiin muutama vuosi sitten elokuvakin, jossa hurmaava Brad Pitt elää elämää väärään suuntaan. Ei ehkä mikään kulttielokuvaksi päätyvä ikimuistoinen pätkä, mutta ajatuksia herättävä ja hyvällä tavalla kummallinen filmi. Mitä jos elämän vinksauttaisikin ihan toisin päin?
Kielen kauneus
”Sä olet sellainen tyttö, johon voisi rakastua” on kauneinta mitä minulle on ikinä sanottu.
Suuri matka
Maailman kirjallisuudessa tunnetaan käsite suuri matka. Sillä on aikoinaan tarkoitettu ihmiselämän yhtä etappia, pyhiinvaellusta niin muihin maisemiin kuin omaan sisimpäänsäkin. Ilmeisesti se on ajanut henkisen kasvamisen asiaa ja toiminut merkittävänä aikuiseksi kasvamisen tilaisuutena.
Polttava puheenaihe
Viime päivinä on puhuttu aika paljon yhdestä sekopäästä. Huomionhakuinen hullu heittäytyi radikaaliksi, alkoi uhkailla ja sai maailman katseet kääntymään itseensä. Reaktio oli varmasti juuri se, mitä floridalainen kristitty lahkonjohtaja, Terry Jones, toivoikin.
Moraaliton paskaduuni
Kun aloin tehdä arkisto-ohjelmaa politiikasta, oli hivenen pettynyt. Suurin osa mielenkiintoisista pätkistä on nimittäin 80- ja 90-luvuilta. Varhaisemmilta vuosilta ei ole taltioitu skandaaleja tai suhmurointeja. Olisin halunnut kiihkeää puhetta muinaisilta ajoilta, politiikan puimista savuisista salongeista ja kannanottoja hattupäisiltä herroilta.
Paluu maan pinnalle
Tiedättekö sen tunteen, kun maailma muuttuu? Jotain suurta tai suurelta tuntuvaa tapahtuu, ja tietää, ettei mikään ole ennallaan? Tiedostaa katsovansa erilaista elämää, uudesta vinkkelistä. WTC:n iskut, kouluampumiset ja Michael Jacksonin kuolema tulevat ensimmäisinä mieleen. Ja se ainoa suuri innovaatio, jonka kehityskulkua olen ehtinyt seurata. Internet.
Stadilaisuus puntarissa
Ystävälläni ja minulla on sisäpiirin vitsi siitä, kuinka Helsinki näyttää todella hienolta noin pyörän selästä. Suhasimme viime kesänä Pohjoisrantaa keskustasta Kallioon ja takaisin lähes päivittäin, ja varsinkin yöaikaan jaksoimme aina ihastella meren liplatusta ja pimeässä kesäyössä tuikkivia valoja. Aina siihen pisteeseen asti, että nykyään vitsiä on pakko viljellä aina, kun kaupunkimme näyttäytyy kauniina.
Pyhä liitto
Tie politiikkaan käy ilmeisesti urheilu-uran kautta. Arkadianmäkihän on pullollaan ex- huippu-urheilijoita. Juha Mieto, Lasse Viren, Marjo Matikainen, Marko Asell, Sylvi Saimo, Markku Uusipaavalniemi, ihan vain muutamia mainitakseni...
School's back
Kouluun liittyy paljon tunteita ja tapahtumia, jotka voi muistaa elävästi vuosienkin päästä.
Kuuma kulttuurikesä
Jos joskus Suomi sykkii, niin kesäisin. Vaikka kesästä kirjoittaminen on ehkä tylsintä, mitä toimittaja voi kesällä tehdä, niin ihan sama! On ollut niin lämmintä, ruskettunutta, kaunista ja kivaa!
Ikuisuuskysymys
En ole ikinä edes ajatellut, että Karjala palautuisi Suomelle. Ostamalla, lahjoituksena tai millään tavalla. Olinkin aika yllättynyt, kun tajusin, että hyvin moni suomalainen pitää palautusta jos ei todennäköisenä, niin ainakin oikeudenmukaisena ratkaisuna.
Katoavat maut
Tätä ohjelmaa tehdessä tuli nälkä. Vaikka aurinko porottaa täydeltä taivaalta ja lämpöasteet hipovat huippujaan, erilaisia ruokaohjeita ja perinteisiä pitoja kuunnellessa vesi herahti kielelle.
Paratiisia etsimässä
Radio on ihmeellinen väline. Olen sen avulla vieraillut paikoissa, joissa en ole ikinä käynyt, ja joiden entistä tunnelmaa en voi koskaan saavuttaa, vaikka itseni mestoille raijaisinkin. Fyysinen matkustaminen paikan päälle ei vaadi paljon, mutta matka menneisyyteen on mahdoton muuten kuin sulkemalla silmät ja antautumalla äänimaailmojen vietäväksi.
Karjalainen heimokulttuuri
Karjala-ohjelmien tekeminen on tarkoittanut minulle sukellusta uuteen ja vieraaseen maailmaan. Löytämäni arkisto-materiaalit ovat kaikki ajoilta ennen syntymääni, muistot ja tarinat kertovat asioista, jotka eivät minua ole ikinä suoranaisesti koskettaneet. En ole koskaan käynyt luovutetussa Karjalassa, joten maisemat ja tapahtumapaikatkin olen joutunut kuvittelemaan ihmisten kertomusten ja lähdekirjallisuuden avulla.
Reetta Rönkä käsittelee ajassa kiinni olevia teemoja, aiheita ja ilmiöitä arkistomateriaalin kautta.
Ohjelmassa törmäävät mennyt aika ja nuoren ihmisen maailma.
