Kuinka Unkarista tuli Keski-Euroopan sairas mies?

Euroopan unionin tämänhetkinen puheenjohtajamaa Unkari aloitti puheenjohtajakautensa ristiriitaisissa tunnelmissa. Pääministeri Viktor Orbánin hallituksen laatima ja parlamentissa hyväksytty medialaki herätti vastalauseita ympäri Eurooppaa. Putinismi oli yksi luonnehdinta, jolla Orbánin hallintoa kuvailtiin.

Keväällä toisen kerran valtaan nousseen Orbánin politiikka ei ole tullut yllätyksenä Unkarin asioita seuranneille. Yksi heistä on Paul Lendvai, jota on jo vuosikymmeniä pidetty yhtenä parhaista itäisen Keski-Euroopan tuntijoista. Budapestissa syntynyt Lendvai joutui 1950-luvulla vankilaan ja kommunistiviranomaiset estivät häntä toimimasta journalistina. Vuoden 1956 kukistetun kansannousun jälkeen hän siirtyi Itävaltaan ja toimi muun muassa Financial Times-lehden kirjeenvaihtajana ja Itävallan yleisradioyhtiön Itä-Euroopan toimituksen päällikkönä.

Unkarilla oli kommunistivallan viimeisellä vuosikymmenellä, 1980-luvulla, lännessä hyvä maine. Yli kolme vuosikymmentä vallassa ollut Janos Kádár löysäsi ohjaksia, ja monet unkarilaisetkin olivat valmiita unohtamaan hänen roolinsa Neuvostoliiton käskyläisenä vuoden 1956 kansannousun murskaamisessa ja kansannousun valtaan nostaman Imre Nagyn teloittamisessa. Vuonna 1988 vallasta syrjäytetty Kádár kuoli seuraavana vuonna.

”Huolimatta Kádária rasittavasta historiallisesta vastuusta yli 60 000 ihmistä kulki vuorokaudessa ohi hänen arkkunsa, joka oli asetettu silloisen puoluetalon aulaan. Kaikki kyselyt järjestelmänmuutoksen jälkeen osoittavat, että petturi ja Imre Nagyn murhaaja jäi ihmisten muistiin lupsakkana maan isänä ja kultaisen ajan tunnushahmona. 1990-luvun lopussa piti mielipidetutkimuksessa 42 prosenttia Kádária 1900-luvun sympaattisimpana poliitikkona, ja hän on edelleen vuosisadan historiallisten henkilöiden arvolistan kärjessä. Tämä Kádárin hallinnon jälkikäteinen kirkastaminen voi osaksi johtua siirtymäkauden aikaisista valtavista uusista ongelmista. Unkarin pehmeä järjestelmänmuutos liittyy kuitenkin erottamattomasti Kádárin linjan mukaiseen valta- ja johtotapaan, pienten vapauksien politiikkaan ja arkipäivää helpottaneisiin myönnytyksiin, joiden vuoksi Unkaria kutsuttiin länsimediassa sosialistisen leirin iloisimmaksi parakiksi. ”

Kádárin Unkarissa saattoi edetä työelämässä ilman puolueen jäsenyyttä, ja vuosien mittaan oli yhä helpompaa päästä matkustamaan länsimaissa. Julkinen ja yksityinen elämä erotettiin toisistaan seuraavalla periaatteella: Me politikoimme ylhäällä, te elätte alhaalla.

”Taloudellisesti, psykologisesti ja poliittisesti tärkein tapahtuma 1980-luvulla oli asetus, joka salli korkeintaan 30:n työntekijän yksityisten pienyritysten perustamisen. Sitä seurasivat yrityskohtaiset työyhteisöt, jotka saivat virallisen työajan jälkeen tehdä töitä omaan laskuunsa. Niin sanottu ´toinen talous´, johon kuuluivat myös yksityiset maatilat ja työyhteisöt maataloudessa, tuotti arvioiden mukaan jo vuonna 1985 ainakin kuudesosan kansantuotteesta. Yhteiskunnan murros nostatti kiihkeän keskustelun rikkaista ja köyhistä. Unkarin niin sanotun talousihmeen salaisuutta kuvailtiin niin, että ensimmäisessä vuorossa eli päätyössä säästettiin työvoimaa, jotta voitaisiin toisessa vuorossa, sivutyössä, ansaita rahaa, jonka avulla rakennettiin kolmannessa vuorossa asuntoa.”

Kadarismin kulutukseen ja matkustusvapauteen tukeutuva politiikka herätti kuitenkin odotuksia, joita hallitus ei pystynyt tyydyttämään. Vertauskuvallinen lähtölaukaus kommunistihallinnon kukistumiselle oli kesäkuussa 1989 järjestetty Imre Nagyn ja hänen kohtalotovereidensa hautajaistilaisuus, jossa kansannousun jälkeen teloitetut haudattiin uudelleen samalle hautausmaalle, jolla he olivat olleet nimettömissä haudoissa. Tässä tilaisuudessa huomiota herätti erityisesti nykyisen pääministerin, silloin 26-vuotiaan oppositioaktivistin Viktor Orbánin puhe. Hän vaati terävin sanakääntein demokratiaa, Unkarin riippumattomuutta ja neuvostojoukkojen poistumista maasta. Yhdeksän vuotta myöhemmin Orbán oli jo ensimmäistä kertaa Unkarin pääministeri. Hän oli kaksien melko huonosti menneiden vaalien jälkeen reivannut vuodesta 1994 lähtien puoluettaan Fidesziä karismaattiseksi johtajapuolueeksi ja sen linjaa jyrkästi oikealle. Hän määritteli silloin kolme tärkeää tavoitetta.

” Hallituksen tiedotuspolitiikkaa on vahvistettava julkisen palvelun median johtopaikkojen haltuunotolla ja perustamalla uusia päivä- ja viikkolehtiä. Tärkeimmät julkiset virat, kuten valtionpäämiehen, korkeimpien syyttäjäviranomaisten ja keskuspankin pääjohtajan paikat on miehitettävä ehdottomasti uskollisilla henkilöillä. On solmittava tiiviit ja kaikille osapuolille hyödylliset suhteet oikeistokonservatiivisten ja kansallismielisten pankkiirien ja suurteollisuusmiesten kanssa.”

Ensimmäisinä vuosinaan Orbánin puolue Fidesz oli ollut vapaamielinen ja radikaali. Sen jäsenillä oli jopa 35:n vuoden yläikäraja, joka poistettiin vuonna 1993. Ulkoisestikin tavoiteltiin antiporvarillista mielikuvaa.

”Linjanmuutoksen jälkeen hallitsivat sekä tyylillisesti että sisällöllisesti aiemmin tuomitut konservatiiviset arvot. Puolue esiintyi rinta rinnan katolisen ja protestanttisen kirkon edustajien kanssa ja käytti ennen kaikkea hyväkseen Unkarin kansallista myyttiä vasemmistolaisia ja liberaaleja kilpailijoita vastaan. Erityisesti herätti arvostelua se, että hallituksen istunnoista ei pidetty mitään pöytäkirjaa eikä istuntoja nauhoitettu. Myöhemmin laadittiin vain yhteenveto. Tämä käytäntö oli ainutlaatuinen, sillä niin Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiassa, autoritaarisen valtionhoitajan Miklos Horthyn kaudella kuin kommunistidiktatuurinkin aikana laadittiin pöytäkirjat hallituksen istunnoista. Parlamentti kokoontui viikoittaisten istuntojen sijaan vain joka kolmas viikko, ja sen mahdollisuuksia ottaa esiin välikysymyksiä rajoitettiin.”

Unkarin viimeaikaista talouskriisiä pohjustettiin vuosina 2001 ja 2002, joka oli vaalivuosi. Orbánin hallitus korotti palkkoja kymmeniä prosentteja useilla eri aloilla. Orbán hävisi silti vaalit, mutta vaalit voittanut vasemmisto jatkoi samalla linjalla korottaen muun muassa julkishallinnon palveluksessa olleiden palkkoja 50 prosenttia.

Orbánin toisen hallituksen kiireisesti hyväksymät lait Unkarin kansalaisuuden myöntämisestä kaikille unkarilaisille, asuivat he missä maassa tahansa sekä Trianonin rauhansopimuksen vuosipäivän, neljännen kesäkuuta julistamisesta kansalliseksi juhlapäiväksi ovat herättäneet runsaasti kansainvälistä kritiikkiä. Trianonin rauhansopimuksessa ensimmäisen maailmansodan jälkeen Unkari menetti yli kaksi kolmasosaa valtion alueesta ja kolme viidesosaa väestöstä. Ei ole yllättävää, että sitä pidetään Unkarin historian pahimpana tragediana. Paul Lendvai muistuttaa kuitenkin, että Unkarissa on kaunisteltu historiaa ja vaiettu syistä, jotka saattoivat vaikuttaa Trianonin sopimukseen.

”Vain joka kymmenes unkarilainen uskoo, että Unkarin alueella eläneiden kansallisuuksien epäoikeudenmukainen kohtelu ja väkivaltainen sulauttaminen ovat näytelleet merkittävää osaa Unkarille niin epäsuotuisassa sopimuksessa. Kolme kertaa suurempi joukko etsii syytä ”vasemmistolaisten ja juutalaisten voimien kiihotuksesta”, Ranskan pääministerin Clemenceaun vihasta unkarilaista miniäänsä kohtaan sekä yleensä ranskalaisten perinteisestä vastenmielisyydestä unkarilaisia kohtaan. Kiperin ja näyttävin kyselytutkimuksen tulos on muutos unkarilaisten suhtautumisessa Trianonin sopimuksen seurauksiin. Kun vuonna 2002 18 prosenttia väestöstä katsoi, että sopimuksen määräyksiä ei voida koskaan hyväksyä, viisi vuotta myöhemmin tätä mieltä oli jo 45 prosenttia unkarilaisista. 15 prosenttia oli sitä mieltä, että mitään keinoja ei pidä kaihtaa, jotta menetetyt alueet voidaan taas liittää Unkariin. Samalla niiden määrä, jotka hyväksyvät sopimuksen, väheni paljon, ja erittäin vähän oli niitä, jotka uskoivat, että pitkällä tähtäyksellä Euroopan unionin vahvistuminen ja laajeneminen tarjoavat ratkaisun.”

Paul Lendvai toteaa, että oikeisto on hallinnut keskustelua Unkarin historiasta, mutta tieto nykytilanteesta naapurimaissa on heikkoa.

”Romaniaan kuuluvassa Transilvaniassa unkarilaisväestön osuus on nykyään 21 prosenttia, mutta puolet nimenomaan niistä ihmisistä, jotka eivät lainkaan hyväksy Trianonin sopimusta, uskoo, että unkarilaiset ovat siellä enemmistönä. Myös muiden menetettyjen alueiden kohdalla luullaan unkarilaisväestön osuutta väkiluvusta noin kolme kertaa todellista suuremmaksi.”

Unkarissa esiintyvän juutalaisvastaisuuden historiallinen tausta liittyy Paul Lendvain mukaan myös Trianonin sopimukseen. 1900-luvun alkua on sanottu juutalaisuuden kultaiseksi kaudeksi Unkarissa. Juutalaisia oli korkeissa viroissa, kuten puolustusministerinä, oikeusministerinä tai Budapestin kaupunginjohtajana. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen tilanne muuttui.

”Lähes 400 000 virkamiestä, upseeria ja keskiluokan edustajaa jätti menetetyt alueet. Nämä herraluokasta kodittomiksi alennetut, poliittisesti valppaat ihmiset muodostuivat joukoksi, josta värväytyi väkeä kaikenlaisiin ääriryhmiin. Itävalta-Unkarin romahdus ja sitä seurannut muutaman kuukauden kestänyt kommunistinen neuvostotasavalta tuhosivat hallitsevan poliittisen luokan ja juutalaisten välisen historiallisen sovinnon. Juutalaiset olivat tukeneet valtaeliittiä muiden vähemmistöjen sulauttamisessa, mutta tynkä-Unkarissa ei enää ollut suuria kansallisia vähemmistöjä, vaan kilpaileva juutalainen keskiluokka. Unkarissa hyväksyttiin Euroopan 1920-luvun ensimmäinen juutalaisvastainen laki, jolla rajoitettiin yliopistoihin hyväksyttävien juutalaisten määrää.”

Unkarilaisten nykytietämyksestä kertoo kysely, jonka mukaan 18:sta 30:een vuotiaista vain neljä prosenttia tietää, mitä sana holokaust tarkoittaa. Vuonna 2009 ylioppilaskokelaille tarkoitetussa historian oppikirjassa ei ollut sanaakaan juutalaislaeista, juutalaisten kyydityksistä eikä holokaustista. Kirjakaupoista on sen sijaan saatavissa vuoden 1944 fasistidiktatuurin aikana julkaistuja kirjoja, jotka propagoivat juutalaisvihaa. Juutalaissika Tonavaan, huudettiin viime keväänä Budapestin silloiselle kaupunginjohtajalle Gábor Demszkylle tämän puhetilaisuudessa. Ääriryhmien, kuten Jobbik-puolueen suvaitsemattomuus kohdistuu vielä kiihkeämmin romaniväestöön. Vuonna 2009 kaikkiaan kuusi romania murhattiin, ensimmäisinä nuori perheenisä ja hänen viisivuotias poikansa, jotka pakenivat tuhopoltetusta talostaan. Puolitoista vuotta sitten pidätettyjä neljää epäiltyä vastaan ei vielä ole aloitettu oikeudenkäyntiä.

Vuonna 2007 hätkähdytti monia eurooppalaisia ´Unkarin kaartin´ perustaminen, koska kaartilaisten univormuissa oli samankaltaisuuksia vuonna 1944 natsien avulla vallan kaapanneen Nuoliristi-järjestön tunnuksien kanssa. Kaiken lisäksi kaartilaisten ensimmäinen valanvannontatilaisuus pidettiin Unkarin presidentinpalatsin edessä. Vuonna 2009 vetoomustuomioistuin kielsi kaartin, mutta sen tilalle perustettiin saman tien Uusi Unkarin kaarti ja edelleen viime vuonna Unkarin kansalliskaarti.

Paul Lendvai luonnehtii unkarilaisia yksinäiseksi kansaksi. 800-luvulta lähtien yksinäisyys on ollut määräävä tekijä unkarilaisten historiassa, samoin pelko pienen kansan hitaasta kuolemasta.

”Unkarissa on aina ollut monivaiheiset suhteet asukkaiden ja valloittajien, vieraiden ja syrjäytettyjen välillä. Kuningas Tapani Pyhä, valtion kristitty perustaja, neuvoi poikaansa vuonna 1030: Maa, jossa on vain yhdenlainen kieli ja yhdenlaiset tavat, on heikko ja raihnas. Kohtaa siis, poikani, maahanmuuttajat ja kohtele heitä ystävällisesti, jotta he asuvat sinun kanssasi ja sinun luonasi mieluummin kuin muualla.”

Yrjö Lautela

Teos: Paul Lendvai: ´Mein verspieltes Land´.

Kommentoi