Lauantaisin klo 17.40 – 17.55, uusinta tiistaina klo 18.00 ja keskiviikkona klo 21.30
Saudi Arabian sisäpolitiikan paineet
Istun kahden saudiystäväni kanssa Riadin keskustassa sijaitsevassa ravintolassa. Lähikadut ovat ruuhkaantuneet, sillä on keskiviikkoilta eli Saudi Arabian perjantai-ilta. Liikkeellä on varakkaita saudeja, jotka eivät halua elää kotiin suljettuina. Kaikissa ravintoloissa ei ole ns. perheosastoa, jonne päästetään myös naisia. Ystäväni Mohammad ja hänen vaimonsa Khowlah ovat löytäneet meille perheosaston kabinetin. Tänä iltana aiheena on politiikka, mitä ei käsitellä julkisesti. Suositun ravintolan meteli suojelee yksityisyyttämme.
Keskustelemme arabikeväistä ja mietimme, ovatko sauditkin heräämässä. Tässä on Muhammadin kommentti:
"Täällä olosuhteet ovat samat, vaikka me emme ole vielä niin pitkälle kuin muut maat. Olemme tekemisissä eräänlaisen lumipallon kanssa. Nuoren polven kriisi vakavoituu joka päivä eikä hallituksella ole ratkaisuja. Niinpä se on kuin lumen peittämillä vuorilla hitaasti kasvava lumipallo, joka voi muuttua lumivyörymäksi. Siihen saattaa mennä muutama vuosia, mutta nykyisin kaikki on erilaista kuin aikaisemmin. Sauditkin seuraavat maailmaa sosiaalisista medioista."
Mohammadin mielestä arabikapinat saattavat lyhentää myös saudien tiedostamisprosesseja vuosilla. Saudi Arabiassa ei ole ollut kansannousua, mutta erilaista liikehdintää on esiintynyt 2011 vuoden alusta lähtien. Opettajat, viestintä- ja vesiyhtiöiden työntekijät ovat lakkoilleet. Naiset ovat kampanjoineet saadakseen oikeuden äänestää ja ajaa autoa. Myös sosiaalinen media pursuu keskustelua ja tyytymättömyyttä.
Saudi Arabian itäisen rannikon syrjitty shiiavähemmistö on lähtenyt kadulle vaatimaan oikeuksiaan. Se onkin ainoa ryhmä, joka on maksanut kalliisti protesteistaan. Maaliskuussa 2011 poliisi ampui kohti mielenosoittajia, mutta silloin kukaan ei kuollut. Sen sijaan saman vuoden marraskuussa neljä protestoijaa kuoli poliisien luoteihin, tammikuussa 2012 uhreja oli kaksi.
Ulkopuolinen maailma kuvittelee kaikkien saudien olevan rikkaita, vaikka maassa on paljon köyhyyttä ja kova asuntopula. Sen lisäksi työttömyys on todella suuri sekä nuorten että naisten ongelma. Alle 30-vuotiaista 85 prosenttia on työttömänä. Naisten työttömyyden uskotaan olevan 90 % luokkaa, heitä ei usein edes lasketa työvoimaan.
Naiset ovat tiedostaneet, että heillä ei ole edes itsenäistä juridista asemaa. Juuri siksi saudinainen voi liikkua kodin ulkopuolella vain omaa perhettä edustavan miehen seurassa. Tosin käytännössä perheen autonkuljettajaa voi kuljetella perheen naisia, ja takseillakin on oikeus ottaa kyytiin yksin liikkuva naisasiakas. Erityisesti varattomat ja eronneet naiset kamppailevat suurten ongelmien kanssa: heillä on vaikeuksia päästä työpaikalle ja viedä lapset kouluun. Saudi Arabiassa ei nimittäin ole julkisia kulkuneuvoja.
Mutta kuningasperheellä näyttää olevan vielä vahva väestön tuki. Saudit ovat nauttineet öljytuloista vuosikymmenien ajan. Heillä on toimiva ja ilmainen terveydenhoito, ja hallitus on sijoittanut viime vuosina valtavasti koulutukseen. Keväällä 2011 arabikeväiden pelästyttämä kuningas ilmoitti kahdesta, 130 miljardin Yhdysvaltain dollarin suuruisesta sosiaalipaketista.
Mohammadin mielestä on kysymys jo kuluneista tempuista.
"Usko minua. Nuo menetelmät eivät enää toimi. Te ulkomaalaiset saatte helposti väärän kuvan, kun puhutte Saudi Arabian virallisten edustajien ja heidän tukijoittensa kanssa. He sanovat tukevansa maan johtoa, mutta Saudi Arabia on jakomielinen maa. Jos puhut samojen henkilöiden kanssa yksityisesti, kun he tuntevat olevansa turvassa, he sanovat aivan päinvastaisia asioita. Koska tämän maan autoritäärinen johto ei salli minkäänlaisia eriäviä näkemyksiä, ihmiset puhuvat eri tavoin eri tilanteissa."
Mieleeni palautuvat erään eurooppalaisen, 30 vuotta maassa asuneen yrittäjän sanat.
"Tämä on kuin Neuvostoliitto aikanaan. Virallisesti Saudi Arabian kansalaiset tukevat maan johtoa, mutta yksityisesti harvat ovat sen takana. Vankilan tai etujen menettämisen pelko tukkii saudien suut."
Muistan myös sen, mitä nuoren polven prinssi Abdulaziz Bin Talal sanoi minulle Riadissa: ilman uskontoa kuningasperhe ei ole mitään. Mietin pitkään tuon lauseen merkitystä. Vähitellen se valkeni. Se tarkoittaa, että Al Saudien valta tukeutuu täysin uskontoon.
Saudi Arabian kuninkaan titteli on Kahden suuren moskeijan vartija. On kysymys Mekan ja Medinan moskeijoista. Koska islam on syntynyt lähes 1400 vuotta sitten juuri noissa kaupungeissa, maan kuningasperhe esiintyy islamin suojelijana. Sille hyvin konservatiivinen, wahabismin nimellä tunnettu islamin tulkinta on ainoa oikea versio islamista.
Al Saud –perhe liittoutui hyvin konservatiivisen saarnaajan Mohammad Ibn Abdel Wahabin kanssa 1700-luvulla. Näin syntyi wahabilaisuus, jonka avulla samat Al Saudit valloittivat vähitellen suuren osan Arabianniemimaata ja loivat nykyisen Saudi Arabian. Tänä päivänäkin Al Saudit tukeutuvat samaan wahabilaisyyteen, joka perustelee uskonnolla sekä monarkiaa että Al Saud –perheen absoluuttista valtaa.
Muhammadin mielestä emme enää voi puhua Saudi Arabian uskonnollisen johdon ja kuningasperheen liittolaisuudesta. Uskonnolliset johtajat tukevat kiltisti kuningasperhettä, kun se käyttää hyväkseen tietoisesti vääristettyä uskonnon tulkintaa.
"Ja tietenkin kuningashuone käytti samoja, vääristettyjä tulkintoja jo vuosisata sitten. Juuri niillä se sai kannattajansa liikkeelle ja murhaamaan muiden heimojen ihmisiä ja valtaamaan heidän kaupunkejaan. Heidän ideologiansa on kuitenkin kääntynyt heitä itseään vastaan. Näin on tapahtunut esimerkiksi silloin kun uskonnolliset äärilinjan edustajat ovat päätyneet terrorismiin juuri noiden vääristettyjen islamin tulkintojen perusteella. Kuningashuone on yrittänyt irrottautua sen itsensä luomasta ideologiasta, mutta se on kiinni siinä kaulaansa myöten. Ja kuningasperhe käyttäytyy hyvin ristiriitaisesti. Aivan äskettäin se heittäytyi uskonnollista valtaa edustavien syliin. Sillä on vapaamielisiä vaiheita, mutta pian se palaa takaisin konservatiiviselle linjalle."
Kun Muhammad sanoo kuningashuoneen heittäytyneen uskonnollista valtaa edustavien pappien syliin, hän viittaa Papiston korkeimman neuvoston keväällä 2011 julkistamaan kannanottoon, fatwaan, mikä kielsi mielenosoitukset uskonnollisin perustein. Konservatiivisen papiston fatwa tuli pian arabikeväiden alettua ja Saudi Arabiassa esiintyneiden pienten mielenosoitusten jälkeen.
Vain hieman ennen tuota papiston ylimmän auktoriteetin kannanottoa Saudi Arabian ulkoministeri oli kertonut, että maa on menossa kohti vapaamielisempää kautta. Papiston kannanoton jälkeen ulkoministerin puheeseen tyytyväiset saudit olivat ymmällään: kumpi on oikea linja, papiston konservatiivisuus vai ulkoministerin vapaamielisyys?
"Mielestäni meidän autoritaarinen johtomme otti takapakkia, koska se havaitsi, että vanhoilliseen, vääristettyyn uskonnolliseen tulkintaan takertuminen auttaa sitä monin tavoin. Maan johto on yrittänyt saada aikaan eräitä muutoksia, mutta turvallisuuselimet ovat varoittaneet vaaroista. Silloin kuningashuone palasi uskontoon perustuviin vanhoihin selityksiin siitä, mikä on oikein. Tavoitteena on saada saudit uskomaan, että itse Allah, Jumala kieltää mielenosoitukset. Kukapa uskaltaisi olla kuuntelematta Jumalaa!"
Muhammadin mielestä tällainen peli on vaarallista.
"Saudi Arabian johto on menettänyt kosketuksensa omaan yhteiskuntaansa ja heidän käyttämänsä viesti on kulunut. Sen lisäksi, että he saivat kannattajansa surmaamaan viattomia ihmisiä juuri noilla perusteilla 100 vuotta sitten, he käyttivät niitä myös silloin, kun tässä maassa murskattiin toisinajattelijat. He käyttävät samaa menetelmää toisten kansojen vastaisesti ja myös sisäpoliittisessa propagandassaan."
Kysyn Muhammadilta, viittaako hän Bahrainiin kun hän puhuu muista kansoista. Saudi Arabiahan lähetti Bahrainiin 1000 sotilasta, kun Bahrainin johdossa oleva sunnivähemmistö oli hädässä sen shiia-enemmistön kapinan vuoksi keväällä 2011.
"Kyllä, mutta puhun myös Irakista, Iranista sekä Jemenistä. Saudi Arabian johto on turvautunut samoihin keinoihin jo pitkään. Ollakseen uskottava sisäpolitiikassa Saudi Arabian johdon pitäisi saada aikaan näkyvä muutos, mutta se joutuisi luopumaan hieman omasta vallastaan. Koska se jatkaa ilmeisesti samaan tyyliin, tulevaisuudessa saudit vaativat oikeuksiaan nykyistä äänekkäämmin. Silloin maamme johto ehkä joutuu tekemään viime hetken myönnytyksiä oman valtansa pelastamiseksi. Minusta sen pitäisi tehdä myönnytyksiä nyt, kun sen asema on vahva ja saudit kunnioittavat heitä vielä."
Kuningas Abdallah teki pienen myönnytyksen, kun hän päätti kesällä 2011, että naiset voivat äänestää paikallisvaaleissa vuonna 2015. Naisten äänioikeus ei uhkaa millään lailla Saudi Arabian kuningashuonetta. Paikallisvaaleissa valitaan vain puolet alueneuvostojen jäsenistä, ja neuvostoilla on vähän valtaa, koska niistä vastaava ministeriö johtaa niitä keskitetysti. Neuvostoista voisi tulla vaikutusvaltaisia, jos niihin valitaan riittävästi uusia näkemyksiä tuovia naisia.
Yhteiskunnallisten ongelmien lisäksi miljoonat saudit ovat havainneet, että heiltä puuttuvat täysin oikeudet yksilöinä ja kansalaisena. Al Saud -perheen kuningaskunnassa ei ole perustuslakia eikä parlamenttia eikä edes yksiselitteisiä lakeja: islamilaisen lakijärjestelmän, sharian tulkinta voi vaihdella suuresti. Ja koska nykyisin tärkeä osa väestöstä on saanut koulutusta ja monet ovat eläneet ulkomailla, niin saudit vertaavat omaa maataan muihin. Siksi kasvava määrä saudeja haluaa uudistuksia.
Muhammadin mielestä kuningashuoneelle on tärkeintä se, että harvainvallan erilaiset osat pysyvät sen takana. Sen lisäksi se huolehtii tavallisten saudien kannatuksesta jakamalla rahaa silloin tällöin. Tällaiseen politiikkaan keskittynyt kuningashuone ei havaitse Muhammadin mielestä maailman muuttuneen.
"Mielestäni maamme johto ei enää vaistoa, mitä sen väestö ajattelee. En ole varma, voiko se pelastaa itsensä lyhyellä aikavälillä, mutta pitemmällä aikavälillä se ei varmasti onnistu."
En ole vieläkään vakuuttunut: Saudi Arabian väestö ei ehkä enää usko oman maansa johtoon, mutta se ei saa sinänsä järjestelmää romahtamaan.
Muhammadin mielestä minun pitää muistaa, että poliisivaltiot toimivat niitä johtavan valtaryhmän nimissä, mutta järjestelmän romahduksen siemenet piilevät usein järjestelmän sisällä. Saudi Arabian valtaperheen sisällä käydään kovaa valtataistelua. Uudistushaluisena tunnettu kuningas Abdallah täyttää 90 vuotta vuonna 2013, mutta valtaan pyrkivä kruunuprinssi Naief, sisäministeri on kuningasta vain 11 vuotta nuorempi. Ikämiesten välistä valtataistelua seuraavat lukuisat nuoremmat prinssit varsin kärsimättöminä.
Onko kuningashuoneen ympärillä muita valtapelin osapuolia?
"Kuningashuoneen ulkopuoliset vaikuttajat ovat heikkoja. Esimerkiksi uskonnolliset johtajat elävät aina kuningashuoneen varjossa eivätkä todella pyri valtaan. Saudi Arabian suuri mufti, korkein uskonnollinen hahmo sekä Papiston suuren neuvoston jäsenet pyrkivät yleensä esiintymään kuningashuoneelle uskollisina."
Minusta tuntuu, että Saudi Arabian tavallinen kansa ei osaa kuvitella muuta tapaa nähdä islam kuin se, minkä kuningashuone ja maan uskonnollinen johto sille tarjoavat. Muhammad, sinä itse sanoit hieman aikaisemmin, että
"heidät on opetettu tottelemaan uskonnollisia johtajia, vaikka nämä ruoskisivat heidän selkäänsä ja takavarikoisivat heidän omaisuutensa."
Mohammadin mielestä entinen tapa pitää väestö kurissa ei toimi enää. Saudeille on selitetty, että menestystä ja varallisuutta haluavien pitää olla uskollisia vallassa oleville, mutta satelliittiuutiset, netistä tulevat tiedot ja ennen muuta kaikkien nähtävissä olevat yhteiskunnalliset ongelmat ovat muuttaneet tavalliset saudit.
"Ihmiset ovat tiedostaneet, että kaikki sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset ongelmat johtuvat siitä, että vallitseva järjestelmä ei osaa ratkoa niitä. Niinpä ne aletaan nähdä järjestelmän epäonnistumisina.
Saudi Arabian epädemokraattinen hallinto on korjattava nopeasti. Jos saudit saavat mahdollisuuden valita omat edustajansa, silloin näette, että tämän maan naisilta, nuorilta ja vähemmistön edustajilta ei puutu toimintahalua. Valitettavasti tämän maan johto tyytyy oman kansansa vartiointiin.
Kuningasperheelle aina uskollinen ruohonjuuriväestö ei ole enää yhtä tietämätön kuin aikaisemmin. He ovat saaneet koulutusta, he katsovat kunnon uutisia ja he näkevät itse, miten syvään korruptioon tämä maa on hukkumassa."
Tietoisuuden kasvun jälkeen seuraava ongelma on saada väestö liikkeelle. Ja pienet lakot kertovat jo, että Saudi Arabia ei ole enää passiivinen yhteiskunta. Mohammadin mielestä ennen pitkää kuningasperhe havaitsee, että sillä ei ole realistista kuvaa omasta maastaan, mutta silloin voi olla myöhäistä.
"Väestölle on jaettu porkkanoita ja sitä on kuritettu kepillä, mutta miten kauan nämä menetelmät voivat toimia? Koska saudit ovat tottuneet porkkanoihin, ne eivät enää tee heistä uskollisia alamaisia. Heitä voidaan myös laittaa vankilaan ja erottaa työpaikasta, mutta nämäkään menetelmät eivät ole tehokkaita. En usko, että ihmisten rankaisu ja heidän ostamisensa toimii pitemmällä aikavälillä."
Liisa Liimatainen
Kommentit: Uusin ensin Vanhin ensin
Eurooppalaisia, Amerikkalaisia ja Kolmannen maailman puheenvuoroja vuoroviikoin. Ennen suomeksi julkaisemattomia kirjoja, tekstejä ja haastatteluja. Tuottaja Juha Kulmanen.
Kolmannen maailman puheenvuoroja - uusimmat kuunneltavat
- Kolmannen maailman puheenvuoroja: Filippiinit Aasian uusi tiikeri - mutta millä hinnalla?
- Kolmannen maailman puheenvuoroja: Äänekkäät metsät Himalajalla
- Kolmannen maailman puheenvuoroja: Vallankumous, jota ei tullutkaan
Kolumneja ja puheenvuoroja
Radio 1 vastaa
Liikaa Wagneria, sopivasti historiaa
Anna Simojoki | 18.5.2013
Kolmannen maailman puheenvuoroja
Filippiinit - Aasian uusi tiikeri, mutta millä hinnalla?
Kirsi Crowley | 17.5.2013
Kolumni
Taidetta ilman tietoa
Otso Kantokorpi | 15.5.2013
Ykkösaamun kolumni
Jyrki Katainen kuunteluoppilaana
Risto Uimonen | 14.5.2013
Uusia keskusteluja
- Liikaa Wagneria, sopivasti historiaa
- Taidetta ilman tietoa
- Jyrki Katainen kuunteluoppilaana
- Tuttavani Peppi Pitkätossu
- Mikä pyörittää maailmaa? Kokaiini
- Teollisuus, mon amour
- Onko äitiys ihanaa vai rasittavaa?
- Metsä sijoituskohteena
- Loppuuko länsimaiden makea elämä?
- Sanomalehtien kriisi johtuu ahneudesta
- Pinnallinen elokuvakritiikki
- Anna vihje Viikon sitaatiksi
- Ilmianna fraasirikolliset!
Eurooppalaisia puheenvuoroja - uusimmat kuunneltavat
- Eurooppalaisia puheenvuoroja: Kokaiini pyörittää maailmaa
- Eurooppalaisia puheenvuoroja: Euroopan keskuspankki leikkii uskottavuudellaan
- Eurooppalaisia puheenvuoroja: Nykyajan Ruhtinaan päätöksenteon vaikeus


