Mahdoton haastattelu: Neitsyt Maria

Olen tullut hyvissä ajoin haastattelupaikalle, tähän kylmään, kaikuvaan museoon. Hyvissä ajoin, vaikka eihän heillä tietenkään ole kiirettä.

Edessäni on kaksi marmoripatsasta. Ne ovat vastakkain ja katsovat toisiaan.

Toinen patsas on uhkea nainen, pari metriä korkea, sensuelli, sen aavistaa marmorilaskosten poimuista. On juuri hätkähtänyt kesken lukemistaan, etusormi on vielä kirjanmerkkinä. On yrittänyt nousta tuolistaan, toinen käsi työntää tuolia kauemmas. Siinä puoliksi seisten hän kääntää kauniit kasvonsa vierasta kohti, ja marmorikasvoihin on hakattu säikähdys ja pelko. Silmät ovat selko selällään.

Toinen patsas siinä vieressä on lumoava ilmestys. Taivaasta tullut, pyrähtänyt siihen kuin veitikkamainen tuulenpyörre. Marmoriset siivet ja hulmuava viitta on vuoltu niin ohuiksi, että päivä paistaa läpi. Voimakkaan, nuoren kätensä hymyilevä siipiolento ojentaa etuosormi pystyssä kohti taivasta: hän on enkeli, joka tuo tärkeän viestin naiselle, ja ilosanoman maailmalle: juuri tämä nainen on valittu maailman pelastajan Jeesuksen Kristuksen äidiksi. Hänen kohtunsa, siis.

Uhkea nainen on Maria, Jeesuksen äiti, Neitsyt Maria. Ja patsaat esittävät mitä tapahtui ´Marian ilmestyspäivänä´. Se ajoitetaan yhdeksän kuukautta ennen joulua, Kristuksen syntymää.
Nämä kaksi patsasta voi nähdä keski-Italiassa, Orvieton tuomikirkon museossa. Ne on hakannut taiteilija Francesco Mochi vuosina 1603-1609.

Pidän naisen kauniista marmorisista kasvoista, siroista käsistä jotka pitelevät kirjaa. Ja alan puhua hänen kanssaan. Siis Neitsyt Marian kanssa.

Saanko tehdä hiukan epähienon kysymyksen: mitä kirjaa olitte lukemassa kun enkeli pyrähti paikalle?

"En rukouskirjaa."

Entäpä tuo veikkonen vieressä. Kuka hän on?

"Arkkienkeli Gabriel. Toi minulle viestin... Olin silloin hyvin nuori, alaikäinen, vähän yli kymmenen ... Ja minä säikähdin..."

Sen näkee ilmeestänne... Mutta kun nyt olemme tässä naisten kesken, ja molemmat äitejä, minäkin, niin saisinko sinutella?

"Kyllä saat, totta kai... Mistä sinä tulet?"

Kaukaa. Kaikki mikä silloin sanottiin, siinä tilanteessa, sinun ja arkkienkelin välillä, on jo tapahtunut. Ja seuraukset ovat olleet, sanoisinko kohtalokkaat.

"Kohtalokkaat...! Totisesti!"

Niin, miksi sinä säikähdit kun arkkienkeli Gabriel toi sinulle ilosanoman: että juuri sinut oli valittu maailman pelastajan Jeesuksen Kristuksen äidiksi?

"Miksi säikähdin? Koska pelästyin, että miksi oli valittu juuri minut? Miksi juuri minulle se huoli ja tuska? Kysyttiinkö minulta mitään? Ei!"

Senköhän takia ilmestyspäivän patsaan tilannut pappi ei vuosikymmeniin halunnut panna patsasta esille: koska sinun katseesi oli säikähtänyt ja torjuva, ei ollenkaan onnellinen.

"Enkeli vain tuli. Enkelini, olit niin kovin kaunis, siipesi olivat kuin sateenkaari, mutta et yhtään ajatellut minua, et sitä mikä sitten seuraisi: kidutus, vankila, kuolema, madot ruumista jäytämässä... Kuolema, kuolema...”

Tähän kylmään museoon, missä puhun marmorisen Marian kanssa, alkaa levitä utuinen savu ja väkevä suitsukkeiden tuoksu. Kumea musiikki kiertää ympäri holveja, seasta erottaa synkkiä ääniä, kai rituaalilauseita latinankielellä. Mitähän nyt tapahtuu?

"Kenen poika on minun vanhin poikani? Jumalan siemenestä siitetty. Sitten ristiinnaulittu. Ja minä, pelkkä kohtu. Kantaja. Sattumalta valittu. Siihen olisi käynyt kuka hyvänsä. Miksi juuri minä...? Koska olin nuori ja terve ja vahva, siksikö...?"

Jumalan pojan palvottu äiti, kuitenkin…

"Palvottu...!! ”Siunattu sinä vaimojen joukossa, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!” niin kuin myöhemmin kirjoitettiin...
Sanoisin pikemminkin, että raastettu, revitty, hyväksi käytetty...!"

Miten niin?

"Maailma on täynnä minua: tauluja, veistoksia, kuvia, jotka esittävät minua. Aina lapsi sylissä. Se lapsi jota minä en ollut valinnut. Joka kuitenkin oli minun lapseni. Ja joka sitten uhrattiin. Ihmiskunnan pelastamiseksi. Ja minä kun olisin halunnut synnyttää tavallisen, oman pojan...
Niin kuin näet, nytkin olen tässä. Taas kerran marmoriin hakattuna. Ja ylistyksen kohteena. Koska olen äiti. Kun sen sijaan..."

Kun sen sijaan mitä?

”Lapsi on paras ase miesten käsissä aina kun pyrkivät dominoimaan naisia!”

Tämän väitteen on kyllä kirjoittanut ranskalainen nykyfeministi Elizabeth Badinter.

"Mutta näinhän tässä on käynyt! Silloin kun minusta tehtiin virallisesti palvonnan kohde, minulta tietysti mitään kysymättä, ja kun minusta oli jo aika jättänyt kauan kauan sitten, se tapahtui vuonna 431 Efeson kirkolliskokouksessa, niin päältäpuhuja, Aleksandrian piispa Kyrillos..."

Aleksandrian piispa Kyrillos oli se sama mies, joka viitisentoista vuotta aikaisemmin oli todella hirveällä tavalla tapattanut samaisessa Aleksandrian kaupungissa Hypatian, naisen joka edusti järjen ja älyn maailmaa. Hypatia oli filosofi ja matemaatikko, ei kristitty. Se tapahtui aikoina, jolloin kristinuskosta tuli määrävä osa valtapolitiikkaa.

Voisimmeko sanoa, että valtapolitiikan kannalta on edullista fikseerata nainen äidin rooliin, jotta yhteiskunnan valtajärjestelmä pysyy paikoillaan?

"En tiedä, mitä tarkoitat, kun sanot ´fikseerata´. Jos tarkoitat, että sillä tavoin leikattiin pois naisen muut ulottuvuudet, äly, järki, kyky johtaa ja päättää, niin olet oikeassa."

Tämän kaiken sinä olet tietenkin järkeillyt vasta jälkikäteen...

"Minulla on ollut aikaa järkeillä.
Oli meidän alueillamme silloin, vähässä Aasiassa ja ympäri Välimeren jo valmiiksi suuri naisjumala, Kybele."

Hedelmällisyyden, mutta myös yhteiskuntaelämän valtiatar.
Magna Mater Dei, Jumalten suuri äiti, niin hänestä sanoivat roomalaiset valtiaat latinankielellään. Häntä juhlittiin hurmiollisten tanssien säestyksellä.

"Mutta kun minusta tehtiin virallisesti ”Jumalansynnyttäjä” ja ´Jumalan äiti´, niin lyötiin lukko naisen seksuaalisuudelle. Myös tansseille, tietysti.

Sillä minä olen synnyttänyt ”neitseellisesti”, siis koskaan miehen koskematta, se päätettiin kirkolliskokouksessa vuonna 553; olen jopa syntynytkin ilman perisyntiä, tästä tuli dogmi vuonna 1854; ja minä en oikeasti kuollut vaan vaivuin kuolon uneen, josta minut nostettiin kaikkineni suoraan taivaaseen, poikani ja hänen isänsä seuraan, tämä vahvistettiin vuonna 1950. Näin päättivät kirkon miehet mahtavassa Vatikaanissa.

Minä olen täydellisen, siis ei-seksuaalisen puhtauden symboli ja voimakas sellainen. Jotta syntiä voisi osoittaa sormella. Jotta mies voisi kätkeä pelkonsa, jonka naisen seksuaalisuus hänessä herättää.

Muistakaamme, että kaikki on likaista ja saastaista, siittämisen hetkestä syntymään, naisen vagina on kammottava, syöveri ja pohjaton kuilu, maailman kaiken synnin lähde, labyrintti, onkalo, siellä veri ja nesteet ja kuukautiset ja sikiövesi ja pöyristyttävä napanuora, voi Luojani, miksi olet sallinut, että rakastamasi lapset syntyvät saasteesta...”

Karmeaa tekstiä. Tässä Neitsyt Maria siteeraa väkevän ironista kohtaa portugalilaisen ateistin José Saramagon teoksesta ´Jeesuksen Kristuksen evankeliumi´, jonka Vatikaani on julistanut melkein kielletyksi kirjaksi. Se kun asettaa Jeesuksen elämän aivan uuteen valoon.

Huomaan, Maria, että seuraat jatkuvasti hyvin, mitä maailmassa tapahtuu ja kirjoitetaan...

"Minulla on ollut aikaa. Paljon aikaa. Olen nähnyt, miten minun nimiini on pystytetty tuhansia puhiinvaelluspaikkoja."

Mutta olethan sinä, lukemattomien ihmisten käsityksen mukaan, myös ilmestynyt, sanoisinko melkein elävässä hahmossa monen monituista kertaa... Fatimassa, Lourdesissa, ja sitten kesäkuusta 1981 kerran kuussa pienessä Medzugorjen kaupungissa Bosnia-Herzegovinassa... Siitä on tullut miljoonien pyhiinvaeltajien kohde. Rukoilevat sinua: pyytävät anteeksi syntejään ja että auttaisit heitä...

"Se Medzugorje...! Kuvittele, että yksi niistä kuudesta lapsesta, nyttemmin jo aikuisiksi kasvaneista, jotka väittävät näkevänsä minut, Neitsyt Marian, kerran kuussa, aina 25. päivä – siis yksi niistä, tyttö, nyt jo nainen, Vicka nimeltään, aikoo kirjoittaa minun elämäkertani! Siis sen elämän, jonka minä olen muka kertonut hänelle aina kun olen ilmestynyt!"

Täytyy sanoa, että olet aika ankara katolisia uskovaisiasi kohtaan...

"Mietin vain, että mitähän siitäkin kirjasta tulee? Mitä bosnialainen tyttö voi tietää minun elämästäni? Se oli tavallinen köyhän naisen elämä alkeellisissa olosuhteissa kaksi tuhatta vuotta sitten. Vaatimaton ja alistunut elämä. Ei siinä sen kummempaa. Toivoisi, että nykyaikana naisen kohtalo olisi jotakin muuta."

Nyt minusta näyttää kuin Neitsyt Marian marmoriset sormet liikahtaisivat. On kuin hän alkaisi selata kirjaa, jota pitää kädessään. Marmorinen katsekin tuntuu siirtyvän kirjan sivuille.)

Katoliset ovat ilman muuta menneet neitseellisen äiti-hahmon palvonnassa pisimmälle. Ehkä sinua, Maria, häiritsee se, että siinä on selvästi taikauskoisia piirteitä. Mutta kaikkialla lännessä oletetaan, että jokaisella naisella on sisään syntynyt, biologinen äitiyden vaisto. Mutta onko niin? Entäpä jos sattuukin olemaan´huono äiti´? Mitä sitten?

"Jos et ole ´hyvä äiti´, sinua syyllistetään. Välistä ajattelen, että voisi olla parempi olla ollenkaan tekemättä lapsia."

No, tuo on aika reippaasti sanottu Neitsyt Marialta! Niin kuin varmasti tiedät, meillä on nyt mahdollisuus syntyväisyyden säännöstelyyn. Se tarkoittaa, että emme ole ‘luonnon armoilla’, vaan että me naiset voimme itse päättää. Se on kulttuurin voitto luonnosta.

"Tiedän kyllä, totta kai. Senkin tiedän, että teillä on nykyisin tapana ajatella, että nainen saavuttaa tasa-arvoisuuden sitä mukaa, kun vapautuu tuottamattomasta kotityöstä ja siirtyy tuottavan työn pariin."

Tuo taas on siteeraus kommunistijohtaja Leniniltä. Ehkä et ole päivittänyt tietojasi vähään aikaan. Nykynainen, ainakin lännessä, on sekä äiti että oman yksilöllisen kohtalonsa vapaa päättäjä.

"Vapaa päättäjä! Minä seison marmorijalustalla, minä äiti ja puhdas! – ja toiset naiset... ei heiltä odoteta puhtautta, päinvastoin! Paljonko on prostituoituja, alaikäisiä tyttöjä? Paljonko naisia, jotka raiskataan kotona ja kadulla? Paljonko niitä, jotka tapetaan jo ennen kuin syntyvät, vain koska ovat tyttöjä? Paljonko niitä, joiden kasvoille mies heittää happoa vain koska on kyllästynyt? Jostakin luin, että maailmasta ”puuttuu” arviolta 100 miljoonaa naista... Jonnekin heitettyjä... Eikä heillä ole marmoriviittoja..."

Seksistäkö tässä aina on kysymys?

"Seksistä. Vallan väline se on vieläkin. Kulttuurisen vallan tai suoran väkivallan. Kun minä ajattelen, mitä kaikkea on viimeisten parin tuhannen vuoden aikana keitetty kokoon naisten heikkoudesta ja naisten voimasta, kuinka on alistettu ja kuinka ylistetty, niin ajattelen, että kaikki palautuu aina kuitenkin naisen seksuaalisuuteen. Sitä on hyvää, ja sitä on pahaa, miesten mielestä..."

Ja sinusta on tehty sen hyvän puolen virtuaalinen kuva, avatar. Olet kuori, kansikuva, idoli...

"Kuinka monta kertaa tekisi mieli repiä päältä nämä marmoriset viitat! Usko minua: äitiyden viesti, jonka tämä enkeli tässä vieressä toi minulle, teki minusta kivisen patsaan.
Ja minä kun olisin halunnut olla ihan tavallinen nainen, enkä kantaa tätä raskasta ylistetyn puhtauden ja esimerkin taakkaa, josta on tullut kaikkien naisten taakka. En millään olisi halunnut, että näin kävisi sen lapsen takia, jonka aikoinani synnytin, ja jonka kanssa loppujen lopuksi elin niin vähän aikaa. Enhän oikestaan edes oppinut tuntemaan häntä..."

Vielä viimeinen kysymys. Mitä muistat siitä jouluyöstä yli kaksi tuhatta vuotta sitten kun koko tämä tarina alkoi?

"Lukisin mielelläni muutaman runosäkeen. Sopiiko? Venäläisen Josif Brodskijn ´Joulurunosta´.

Runo alkaa siitä, kun olimme kaikki siellä, kaikki sen seimen ympärillä, ja päättyy näin:
Tähti katseli kynnykseltä.
Ja ainut meistä, joka tiesi
Mitä se katse piti sisällään,
Oli lapsi, vastasyntynyt. Mutta lapsi oli vaiti."

Pirkko Peltonen-Rognoni

Kommentoi