Euromaiden heikoin ja vahvin lenkki

Miltä Kreikan kriisi näyttää kreikkalaisin silmin Saksasta katsottuna? Kulkeeko Eurooppa kohti hajoamista vai kohti Euroopan Yhdysvaltoja? Tätä pohtii Saksassa asuva kreikkalaisprofessori Milos Pechlivanos.

Milos Pechlivanos on Kreikan kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin professori. Hän on asunut ja työskennellyt Saksassa, Euroopan rikkaimmassa maassa viisi vuotta.
Pechlivanoksen kotimaa Kreikka on koko Euroopan huomion keskipisteenä, koska se on maanosan köyhin, vararikon partaalla horjuva valtio. Maa, josta kuitenkin koko Euroopan kulttuuri, taiteet ja tieteet ovat saaneet alkunsa.

Kun kysyn Berliinin Frei Universitätin tutkijankammiossa professori Pechlivanosilta Kreikkalaisten kokemuksesta, mitä kreikkalaiset ajattelevat velkakriisin tilanteesta, niin hän vastaa kunnon kirjallisuuden ystävän tavoin – ensin runolla.

Ja vaaliakseen saksalais-kreikkalaisia kulttuurisuhteita Pechlivanos valitsee saksalaisen nestorikirjailija Martin Walserin tekstin:´Tänään syntyneille´.

”Kaiken olemme kreikkalaisilta oppineet.
Runouden esimerkiksi. Mutta laskemisen myös.
Ja ettei laskeminen ole häpeä.
Eikä myöskään korkoja koskeva keskustelu ole rikos.”

"Meillä on käsillä eurooppalaisuuden nollahetki. Nyt on kysymys siitä, mitä Euroopan unionista ja eurooppalaisuuden projektista voi ylipäätään tulla. Menossa on kokonaan uuden aikakauden alku.

Kreikassa on viimeisten 30 vuoden aikana, siis diktatuurin jälkeen, nähty sarja suuria projekteja. Niillä on kaikilla yksi yhteinen ominaisuus – niitä ei ole viety päätökseen.

Ensimmäinen on demokratian jälleenrakentaminen.
Demokratiaa ryhdyttiin luomaan uudelleen vuoden 1974 jälkeen.
Seuraava projekti oli perustan luominen sosiaalidemokraattiselle hyvinvointi- ja sosiaalivaltiolle 1980-luvulla. Tällöin yritettiin sosialistien johdolla määritellä uudelleen sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Mitä tästä hyvää tarkoittavasta poliittisesta hankkeesta lopulta syntyi oli kaikkialle läpitunkeva, keskinäiseen etujen jakamiseen ja korruptioon perustuva klientilistinen järjestelmä.
Käytännössä poliittista elämää hallitsi kaksi suurta puoluetta.
Kaikkea toimintaa koordinoitiin lahjonnalla.
Korruptio perustui virkamiesten vastavuoroisiin palveluihin, joilla jaettiin etuja julkisen vallan ulkopuolelle.

Ja kaikki tuo korruptio on vastuussa nyt julkisuuteen tulleista tapauksista, missä kymmeniä tuhansia sosiaaliavustuksia on jaettu väärin perustein. Eimerkiksi yhdelle ainoalle Zakynthosin saarelle myönnettiin yli 700 saarelaiselle sokeain sosiaalituet. Kymmenkertainen määrä näkövammaisten oikeaan lukuun nähden. Tai paljon huomiota saaneet, kuolleiden eläkeläisten keskeytyksettä jatkuneet eläkkeet – kaikki olivat saman korruption tulosta.

Ja seuraavana tuli 1990 – luvulla Kreikan eurooppalaistamisen ja modernisoimisen projekti.
Tämä hanke kulminoituu ja kärjistyy tänään olosuhteissa, joita kutsun Kreikan vuodeksi nolla.

Kokonaan uutta on se, että nyt Kreikasta puuttuvat kaikki uudet tarinat. Kaikki uudet kertomukset maan tulevaisuudesta, joihin olisi mahdollista samaistua.
Murrostilanteissa Kreikka on elänyt jo aikaisempinakin vuosisatoina. 1940 luvun kansalaissodassa ja sen jälkeen sotilasdiktatuurin aikana.
Mutta aina ennen on ollut näköpiirissä suunnitelma siitä, miten oma tulevaisuus tullaan muotoilemaan. Tämä on nyt se mikä Kreikassa puuttuu kokonaan.

Tänään meidän täytyy kysyä mitä puutteita ja vajauksia nämä keskenjääneet projektit Kreikkaan jättivät.

Seurauksena on vajavainen poliittinen järjestelmä, raskaat taloudelliset menetykset sekä murtunut kulttuuri-ilmapiiri.
Vasta nyt, nollatilanteessa, voidaan suunnitella sitä, millaista roolia Kreikka tulee näyttelemään Euroopassa ja euroalueella.
Sivistyksen kehdon, Kreikan kriisi on niin käsittämättömän syvä, että oikeistoradikaalit pieksevät kommunisteja TV studiossa suoran lähetyksen aikana.
Instituutiot ovat niin rappiolla, että syöpäsairaille ei pystytä toimittamaan sairausvakuutukseen kuuluvia lääkkeitä."

Professori Pechlivanoksen näkemys kyntää niin syvällä, että hänen mielestään Kreikka olisi syöksynyt sekasortoon, jopa ilman Euroopan Unionia tai törmäyskurssia rahaliiton kanssa.

"Kreikkaa hallitsee eräälainen kokonaiskriisi. Maa on kadottamassa identiteettinsä. Samaan aikaan vallitsee poliittinen sekasorto, missä täytyy etsiä uutta suurta tarinaa Kreikan ja kreikkalaisten maasta.

Se mitä olemme tästä Kreikan kriisistä oppineet, on se että maassa on systeemiin sisäänrakennettuja kriisin elementtejä. Kriisissä on myös yhteiseurooppalaisia aspekteja. Ja kaiken kukkuraksi Kreikassa kiteytyvät tämän hetken globalisoituneen maailmantalouden ongelmat.
Näihin laajempien ongelmien ansaan ovat astumassa Kreikan jäljessä Espanja, Portugali, Kypros ja Italia.

En missään nimessä usko, että olisi kysymys Kreikan aiheuttamasta dominoefektistä, kuten Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble on sanonut.
Ei, siihen Kreikka on aivan liian pieni.
Tässä on kyse järjestelmän puutteista, jotka ovat sisäänrakennettuja ja määrittävät koko Euroopan yhtenäistämisen keskeneräistä projektia.

Valuuttaunionia ei voi synnyttää ilman yhteistä finanssi- ja talouspolitiikkaa. Eikä yhteistä finanssi – ja talouspolitiikkaa voi olla ilman että lasketaan mukaan ja hyväksytään ongelmat, jotka aiheutuvat kansallisen suvereniteetin menettämisestä.
Luulen että hyvää vanhaa Eurooppa-kaartia edustava herra ministeri Schäuble tietää varsin hyvin, ettei tästä tilanteesta ole mitään muuta ulospääsyä kuin harkita uudelleen ajatusta Euroopan Yhdysvalloista.

Ja tätä tarkoitan sanomalla, että raha on yliarvostettua. Ei rahalla, rahapolitiikalla tai valuuttaunionilla voi ostaa meitä yhdistävää yhteistä suurta Eurooppakertomusta.

Luulen kuitenkin,että tämä on se ainoa odotettavissa oleva vaihtoehto. Ja tämä vaihtoehto täytyy mieltää ja luoda uudelleen.
Käytännössä: talous- ja rahaliittoa ei voi jatkaa ilman yhteistä finanssipolitiikkaa. Kreikan tapauksessa tämä tarkoittaa itsenäisyyden ja suvereniteetin menettämistä. Mutta ilman suvereniteetin menetyksiä ei Euroopan Yhdysvaltoja synny."

Mutta – merkitseekö tämä kääntäen sitä, että jos Euroopan Yhdysvallat ei toteudu, niin Kreikan täytyy lähteä euroalueesta?

"Tämä tulee silloin Iphigenien uhrina mukaan kuvaan – jos ymmärrätte mitä tarkoitan."

Euripiden draamassa jumalatar Artemis antaa kreikkalaisille uutta ja tuoretta tuulta kunhan Agamemnon uhraa tyttärensä Iphigenien.
Nyt kaksi ja puoli vuotta kestäneen Euroopan velkakriisin tässä vaiheessa lienee kaikille selvää, että koko kurjuus ei ole yksinomaan yhden maan, Kreikan velkavuoren aiheuttamaa. Ei ole yhtä juhlaa Välimeren rannalla, joka on kaikkeen syypää.
Kreikan ottaminen mukaan valuuttaunioniin ja euroalueeseen oli poliittinen päätös.
Ja tämän kauaskantoisen poliittisen päätöksen seurauksia on Kreikan sisäpolitiikan radikalisoituminen juuri nyt, ennen kesäkuun 2012 parlamenttivaaleja.

"Olen kyllä tulevaisuuden suhteen optimistinen. Kreikka on sentään rikas maa. Kreikkalaiset kyllä selviytyvät tästä.
Mutta kokonaisuudessaan Eurooppa-projektin suhteen tunnen suurta pessimismiä.
Tällä tarkoitan Espanjan ja Italian vajeiden lisäksi rakenteellisia eroja pohjoisen ja etelän välillä.
Ja tarkoitan etelän valtioiden tappioita ja pohjoisten maiden voittoja. Ja olen
myös sillä kannalla, että Eurooppa ei ole sellaisessa tilassa, että se selviytyisi kulttuurisesta monikielisyydestään. Eurooppalaiset eivät ymmärrä toisiaan."

Saksassa on viime aikoina verrattu Kreikan poliittista ja taloudellista hätätilaa Saksan Weimarin tasavallan olosuhteisiin.
Professori Pechlivanos ei halua tukea tätä vertausta, koska Kreikassa on eri poliittisten äärilinjojen kannatuksen nousulle erilaiset perusteet.

"30 vuotta sotilasdiktatuurin jälkeen uusfasistinen puolue jolla on kahdeksan prosentin kannatus Kreikan parlamentissa on ilman muuta häpeä. Xenofobia, vierasviha on heidän tunnussanansa. Kreikassa olevat Afganistanilaiset ja pakistanilaiset laittomat siirtolaiset ovat heidän päävihollisensa.

Tämä on tosi kiinnostava tilanne. Kreikan kaltainen maa joutuu toimimaan laittoman maahanmuuton palomuurina. Euroopassa, missä Espanjalta ja Italialta odotetaan vastaavia toimia.

Voiko tämä jatkua tällaisena. Voiko yhdessä maassa olla jatkossakin tilanne, että 20 prosenttia koko väestöstä on laittomia maahanmuuttajia?
En todellakaan tiedä, mitä Kreikalta odotetaan kauttakulkumaana. Tai mitä Kreikalta odotetaan vieraanvaraisuudestaan tunnettuna maana – en todellakaan tiedä."

Samaan aikaan vasemmistoradikaalit nostavat kannatustaan Kreikassa.
Vasemman äärilaidan johtohahmo Alexis Tsipras vieraili vastikään Saksassa ja sai merkittävästi huomiota ohjelmallaan, joka tarjoaisi Kreikalle jatkon euroalueen osana, mutta ei velvoittaisi valvontatroikan edellyttämiin korjaustoimiin.

"Aleksis Tsipras on mielenkiintoinen ilmiö uudessa kreikkalaisessa politiikassa. Syrizassa, tässä Kreikan vasemmistoradikaalissa puolueessa ruumiillistuu jotain sellaista, mikä muutoin puuttuu kaikesta Kreikan tämän hetken politiikasta. Nimittäin toivo.

Vasemmistoradikaalit kertovat kansalle sitä mitä kansa haluaa kuulla. Kyse ei ole suoraan valehtelusta, mutta ilmiö rajautuu valehteluun. Syriza-puolueen ongelma on siinä, että siitä on tullut pakopaikka kaikille niille, jotka ovat vastuussa Kreikan ajautumisesta nykyiseen kriisitilanteeseen.

Tällä alueella on hyvin tärkeä kysymys mitä ja kuinka paljon uudistuksia voi ottaa käyttöön, jotta periferian hädän saa muuttumaan koko EU:n kattavaksi hyveeksi.
Sen suhteen, että populistisen vasemmistopalturin päästely tässä kovin paljoa Eurooppaa auttaisi, en ole kovinkaan optimistinen.

Minä kyllä kuitenkin veikkaisin vasemmistokoalition voittoa. Kysymys on siitä pystyykö tällainen koalitio pitämään populismin kurissa. Pasok tulee varmaan sillä edellytyksellä mukaan, siis sikäli kun äkkijyrkkien ja reaalipolitiikan kannattajien välillä syntyy uusi voimatasapaino.
Ja demokraattinen vasemmisto joka tapauksessa.

Kreikkaa ei tällä haavaa voi jättää 151 kansanedustajan hallittavaksi. Nyt tarvitaan konsensus. 180 edustajaa olisi se mitä minä odotan hallituksen tueksi. Tämä tarkoittaa Pasok, demokraattinen Vasemmisto sekä Syriza. Ne voisivat kernaasti olla saman koalition osapuolia.
Toivon todellakin, että Kreikan tuleva hallitus ei lähde valuuttaliitosta ja hylkää koko Eurooppa-projektia. Kreikan kansalaisten suuri enemmistö seisoo edelleen Eurooppa-ihanteen takana."

Kreikan viheliäinen nykytila johtaa ajatuksen tulevien sukupolvien identiteettiin.
Kun nuorisotyöttömyys nousee reilusti yli viiteenkymmeneen prosenttiin, ja uusi sukupolvi pakenee maasta, joka ei tarjoa minkäänlaisia tulevaisuuden mahdollisuuksia, niin eikö kansallisen identiteetin romuttuminen ole vaarassa?

"Diaspora kuuluu toki niin Kreikan menneisyyteen kuin nykyisyyteenkin. Brain Drein – on aivojen menoa yhä useimmille, pelkään pahoin. Mutta en silti usko, että paremman elämän etsiminen tuhoaisi isänmaatamme kuin aikapommi. Nuoriso palaa takaisin kotimaahan kunhan vain löytyy talouskasvua ja työpaikkoja. Ja uudelleen ajateltua kasvua.

Minä luulen, että tässä on kaksi eri teemaa.
Ensinnäkin nuorison työttömyys, siirtolaisuus ja maastapako. Ja toisaalta, miten muodostuu uusi suhde ja suhtautuminen isänmaahan.
Kreikkalainen historia tuntee diasporan kahden tuhannen vuoden ajalta. En voi edes ajatella Kreikan menneisyyttä ilman tätä kulttuurista siirtolaisuutta."

Tätä keskustelua käydään Saksassa – Euroopan rikkaimmassa maassa.
Pohdintamme koskee Kreikkaa, joka on muodostunut maanosan taloudellisen kurimuksen symboliksi.
Millaisena Professori Pechlivanos näkee velkariisin aikana pahoin tulehtuneiden saksalais-kreikkalaisten suhteiden kehityksen.
Liittokansleri Merkel tuntuu Ateenassa olevan pahan ruumiillistuma, jota puetaan mielenosoituksissa natsiunivormuun. Televisio-ohjelmissa runnovat saksalaiset sotilassaappaat Hellaan oliivilehtoja.

"Saksalais-kreikkalaiset kulttuurisuhteet tulevat varmasti kärsimään jopa kokonaisen sukupolven ajan. Mutta ei pidä kuitenkaan unohtaa: yksikään maa ei mahdu yhteen laatikkoon. Uusi sukupolvi joutuu kasvamaan kokonaan uuden Saksa kuvan ja uuden Kreikka kuvan muodostumisen aikana.
Käsitys Kreikasta matkailuparatiisina on tuhoutunut. Maassa käy tänä vuonna enää puolet aikaisemmasta turistimäärästä.
Kreikan mielikuvakärjessä eivät kulje yhtään sen enempää filosofian ja tieteen klassikot, kuin hilpeänä tanssiva Zorbas.
Ajattelen niitä saksalaisia ja kreikkalaisia jotka nyt käyvät vielä koulua. Millaisen mielikuvan saavat saksalaiset nuoret – tai vaikka suomalaiset nuoret – tämän päivän Kreikasta.

Näiden sukupolvien täytyy muotoilla ennakkoluulonsa ja -käsityksensä kokonaan uudelleen.

Jos jonain päivänä voimme saavuttaa kokonaan uuden eurooppalaisen integraatiopolitiikan, niin meidän kaikkien täytyy uskoa siihen, että tämä yhdentyminen merkitsee tulevaisuutta kaikille.
Luulen, että nyt emme aivan vielä ole niin pitkällä.
Euroopan Yhdysvallat olisi tällainen uusi kertomus, uusi punainen lanka meidän tulevaisuudellemme. Mutta – se puuttuu. Ja siksi emme tiedä mihin mennä. Mihin pyrkiä.

Me kreikkalaiset olemme joka tapauksessa oppineet tästä tilanteesta paljon. Olen optimistinen sen suhteen, että rakenteelliset uudistukset pannaan toimeksi. Uudistukset, jotka eivät koske ainoastaan velkojen leikkaamista ja miljardeja, vaan tulevat johtamaan myös todella toimivaan hallintoon.
Kreikan jo pidempään jatkunut poliittinen kriisi selittää sen, että ilman näitä reformeja ei yksinkertaisesti voida jatkaa.
Mutta se mikä tässä viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana on käynyt selväksi, on valuuttaunionin systeemivirheet. Tällä ei ole mitään tekemistä Kreikan kanssa sinänsä. Ja niitä systeemivirheitä olemme kaikki tähän asti ylenkatsoneet."

Jorma Mattila

Kommentoi