Joka toinen sunnuntai klo 11.00 - 12.00, toinen lähetys seuraavana sunnuntaina klo 18.00 - 19.00
Juhannuksen kristillistäminen ei ole onnistunut
Kirkko ei ole koskaan onnistunut kristillistämään muinaissuomalaisten keskikesän juhlaa, arvelee uskontotieteilijä Risto Pulkkinen. Juhannuksen perinteissä on edelleen näkyvissä tuhansia vuosia vanha mielikuvamaailma.
Juhannuksen aika oli taitekohta, jolloin tämänpuoleisen ja tuopuoleisen raja haurastui. Ihminen halusi liittyä tuonpuoleisen hyviin voimiin ja karkottaa pahat, siksi tehtiin paljon taikoja ja otettiin myös enteitä tulevaisuudesta, sanoo Risto Pulkkinen.
Matkailu kuuluu kesään ja lomaan. Turismin juuria voi etsiä vaikkapa keskiaikaisista pyhiinvaelluksista, mutta myös nykymatkailusta voi löytää teologisia näkökulmia. Teologi Panu Pihkala hyppäsi Kaisa Tantun kanssa junaan pohtimaan turismin teologiaa.
Helluntaiherätys saapui Suomeen sata vuotta sitten norjalaisen metodistipastori Barratin mukana. Seurakuntia syntyi kaupunkien työväestön keskuuteen, joka vieroksui valtaa pitäviä ja valkoiseksi miellettyä kirkkoa. Suhteet yhteiskuntaan ovat muuttuneet lyhyessä ajassa voimakkaasti, kertoo pastori Esko Matikainen, joka on valittu Suomen Helluntaikirkon toiminnajohtajaksi.
Uskontojen ja kirkkojen ajankohtaisia kuulumisia eri puolilta maailmaa sekä uskon ja elämänkatsomuksen pohdintaa.
Horisontin uusimmat kuunneltavat
- Horisontti: Kuka omistaa Pyhän maan
- Horisontti: Kirkko erotti himon ja rakkauden
- Horisontti: Valta turmelee myös hengellisissä yhteisöissä
- Horisontti: Draaman Jeesus ei kuvia kumarra
- Horisontti: Piispat Pasilassa puhelimessa
- Horisontti: Natallia Vasiljevits puhuu Valko-Venäjällä ihmisoikeuksista
- Horisontti: Temppeli keskellä kylää
- Horisontti: Kambodzan mummon turva ovat lapset ja kyläyhteisö
- Horisontti: Islannissa uskotaan tarujen jumaliin
- Horisontti: Kirkossa tavoitellaan äärimmäistä konsensusta


