asia

Syntymäpäiväsankarina Hannele Pokka

Laki, oikeus ja pohjoisen ihmisen asia ovat iso osa Kemijokivarren sitkeän tyttären Hannele Pokan poliittista historiaa. Kotikontujen kovat kohtalot ohjasivat maatalon nuorta naista oikeustieteen opintoihin ja vesiasiain tohtoriksi asti. Pokasta tuli valtakunnan poliitikko oikeastaan vahingossa, ja Lapin maaherraksi eduskuntatyö viimein vei. Nykyinen ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka täyttää nyt 60 vuotta. Toimittaja on Jukka Arvassalo.

Syntymäpäiväsankari Pe 25.5.2012 klo 10.05

musiikki

Truveerilaulua ja puolioopperoita

Riston Valinnassa kuunnellaan musiikkia mm.Henry Purcellin semioopperoista ja antaudutaan keskiaikaiselle truveerilaululle, sekä espanjalaiselle ränttätänttä-musiikille.

Riston Valinta pe 25.5. 2012, klo 11.00, uusinta su 27.5. klo 14.00

tiede

Poikkeuksellinen siitepölyvuosi?

Koivun siitepölykausi alkaa olla eteläisessä Suomessa jo ohi, mutta pohjoisessa se on vasta tuloillaan. Muutenkin Suomessa on havaittu enemmän siitepölyä kuin yleensä. Turun aerosologibiologian yksikön mukaan siitepölyvuodesta on tulossa yksi pahimpia vuodesta 1974 jatkuneessa seurannassa. Tiedeykkösen haastattelussa on dosentti Auli Rantio-Lehtimäki.

Tiedeykkönen Pe 25.5.2012 klo 12.15?

musiikki

Rohkeus on tavallista

Kirjoissa ja elokuvissa esiintyy sankarillisia juutalaisten pelastajia ja kansanmurhan uhrien auttajia. Historia tuntee myös tavallisia sankareita, jotka ovat esimerkiksi uskaltaneet puuttua työpaikkansa talousrikoksiin tai korruptioon. Valkoisessa valossa Johanna Korhonen pohtii, mitä on rohkeus.

Kommentoi

Valkoista valoa Pe 25.5.2012 klo 14.00

kulttuuri

Kultakuumeen suuri muotilähetys Helsingin Suvilahdesta

Kultakuume sukeltaa muotinäytöksen ytimeen. Suomimuodin uusi aalto vyöryy catwalkille Näytös XII -muotitapahtumassa Helsingin Suvilahdessa. Haastattelussa ovat nuoret vaatetussuunnittelun opiskelijat Emma Saarnio ja Anton Vartiainen. Miksi nuoret suunnittelijat haluavat muotialalle ja mistä he haaveilevat?

Kommentoi

Kultakuume ohjelmat Pe 25.5.2012 klo 15.05, uusinta klo 21.30

musiikki

Sakari Oramon ylikapellimestarikauden päätöskonsertti

Lähes yhdeksän vuotta sitten, 10.9.2003 Sakari Oramo johti ensimmäisen konserttinsa RSO:n ylikapellimestarina. Hänen aikansa orkesterin kanssa on kuitenkin ylikapellimestarikautta tuplasti pidempi. Hän aloitti vuorottelevana konserttimestarina vuonna 1991 ja istui etupultissa kolmisen vuotta. Pian hän jälkeen hän toimi myös soittajiston kapellimestarina. "Onhan tässä mennyt melkein puolet elämästäni ja orkesterinkin elämästä ehkä viidennes. Kyllä tämä on hieno suhde ollut ja jatkaa edelleen olemistaan", hän toteaa.

Konsertteja Pe 25.5.2012 klo 19.03

draama

Laste baras jazzi - tanomusiikillisesta kommunikaatiosta

Paroni Paakkunainen. Kuva: Seppo Sarkkinen

Mitä tapahtuu kun 7-vuotias lapsi ja keski-ikäinen huippumuusikko tapaavat toisensa musiikin merkeissä? Soitetaan yhdessä. Ymmärretään yhteistä kieltä, jota on vaikea pukea sanoiksi. Keskustellaan lapsuudesta, superlatiiveista ja musiikista. On kyse kommunikaatiosta, musiikista ja puheesta ja niiden käännöksistä.

Ohjelman musiikki ja käsikirjoitus ovat Hanna Huhtamäen ja Paroni Paakkunaisen ja ohjaus Harri Huhtamäen. Kertojana on Tom Wentzel. Tekninen toteutus on Pekka Lapin ja tuottaja on Harri Huhtamäki.

(Äänite vuodelta 1989)

Radioateljee Pe 25.5.2012 klo 22.05 – 23.05, uusinta su 27.5. klo 13.00

kulttuuri

Hyvä ja paha aggressio

Vähintään jonkinlainen aggressio on myös voimavara, jolla ihminen kykenee suojelemaan itseään narsistisilta tai muuten hankalilta ihmisiltä, kertoo sosiaalipsykologi Janne Viljamaa.

Kommentoi

Kalle Haatanen To 24.5.2012 klo 10.05

asia

Eihän tämä maa minun omani ollut

Kuva: YLE / Tuula Nyberg

Hilja Grönforsia ovat musiikintutkijat kutsuneet mustalaisten Lönnrotiksi: vuosia kestäneen työn tuloksena hän on kerännyt talteen sekä oman sukunsa laulut että myös yli kaksisataa miltei unohtunutta kappaletta eri puolilta Suomea. Radiodokumentin ovat toteuttaneet Katariina Lillqvist, Kai Rantala ja Hannu Karisto.

Todellisia tarinoita To 24.5.2012 klo 22.15, uusinta la 26.5. klo 13.10

musiikki

Yöklassisen aloittaa perjantaisin ooppera

Yöklassinen soi Yle Radio 1:ssä ja Yle Klassisessa joka yö klo 23.10 alkaen. Perjantaisin Yöklassisen aloittaa ooppera.

Musiikki Yöklassinen ma - su klo 23.10 - 6.00/7.00, perjantaisin klo 23.10 ooppera

kulttuuri

Mun mummoni

Pasi Heikura. Kuva: Yle.

Kun Eurovision laulukisat aloitettiin 1956, oli selvää, että jokainen maa esittää kappaleen omalla kielellään. Vuonna 1965 Ruotsin Ingvar Wixell aiheuttikin kilvassa kohun esittämällä englanninkielisen kappaleen Absent Friends. Jotta moinen olisi vältetty jatkossa, piti säätää kielisääntö, jonka mukaan laulu piti esittää maan omalla kielellä.

Kommentoi

Aristoteleen kantapää Kulttuuritunnilla ke 23.5.2012 klo 17.20, uusinta la 26.5. klo 8.30

etusivu

Kesä on avattu!

Kuva: Arja Lento/Yle

Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuja, Musiikin voima, Eeva Luotosen kirjahistoria, Historian ääniä, Ihminen koneena, Kaanonin katveessa, Kirja, joka muutti elämäni ja Murhaava heinäkuu, siinä muutamia uusia kiinnekohtia Yle Radio 1:n kesään 2012. Ja huom! lauantaina 9. kesäkuuta on tulossa mielenkiintoista ohjelmaa musiikin, Jake Nymanin ja Risto Nordellin ystäville!

Radio 1 Yle Radio 1:n kesä 2012

etusivu

Yle Klassinen soi klassista tauotta

Yle Klassinen on nettiradio, joka soi klassista musiikkia tauotta 24 tuntia vuorokaudessa. Kanavaa voi kuunnella television digisovittimen radiovalikosta ja internetistä (linkin takana player). Tavallisella analogisella radiolla Yle Klassinen ei kuulu. Ohjelmatiedot löytyvät täältä ja lähi ajan ohjelmatiedot myös Ylen Teksti-Tv:stä, sivulta 339.

Radio 1 Yle Klassinen on radiokanava netissä ja televisiossa

Nettikuuntelussa
voi olla häiriöitä

Radio-ohjelmien nettikuuntelussa voi olla häiriöitä teknisten uudistusten vuoksi.

Musiikkiopistoon pitäisi päästä ilman pääsykoetta.

Yleinen mielipide

Kolumneja ja puheenvuoroja

Ykkösaamun kolumni

Uusi tarvitsee ystäviä

Aleksis Salusjärvi | 24.5.2012

Ykkösaamun kolumni

Eurooppa-ministerillä iso vaalipiiri

Esko-Juhani Tennilä

Kolmannen maailman puheenvuoroja

Myanmar-Burman avautumisen ongelmia

Jussi Raumolin | 19.5.2012

Lisää kolumneja ja puheenvuoroja

Kuuntele ohjelmia netissä

Uudet Suositut Vielä ehdit

Uusia keskusteluja

Muualla Yle.fi:ssä