Jari Sarasvuo: Kuolemalle kiitos, sain siltä paljon

24.03.2013

Tällä viikolla juhlitaan kuolemaa, jolla moni on lunastanut uuden, ehyemmän elämän. Oli parannuksen syistä mitä tahansa mieltä, elämää ylevöittäviä seurauksia ilmenee niin paljon, ettei niitä voi ohittaa oman erimielisyyden oikeutuksella. Pääsiäinen on kristikunnan juhlista merkityksellisin. Kuoleman merkityksen tutkiminen tarjoaa tulokulman muutokseen, jota jokseenkin kaikki ainakin salaa toivovat.

Sillä, mikä on uskosi mitta, laatu ja luonne, ei ole merkitystä, kun pohditaan kuoleman hyödyllistä vaikutusta elämän kulkuun. Vielä tällä kertaa en katso tarpeelliseksi arvottaa tai analysoida uskonnollisia maailmankuvia. Se uskotko tietäväsi vai tiedätkö uskovasi, on kuolemapohdintojeni käyttökelpoisuuden näkökulmasta toisarvoista. Palataan uskoon, uskonnottomuuteen, uskovaisuuteen ja epäilyyn vaikka Kristuksen taivaaseenastumisen juhlan tienoilla.

Sivuutetaan siis tällä kertaa pelastusopit, kehollisen kuoleman jälkeinen tietoisuuden säilyminen, taivaat ja helvetit. Saat tilaisuutesi taittaa peistä oman totuutesi ylivertaisuudesta noin 40 päivän päästä, jos satut sellaisesta saamaan kicksejä. Nyt en kuitenkaan itse malta, vaan pakko antaa taikinan hieman kohota: usko on vaikutuksiltaan nykymainettaan toimivampi tarina. Se siitä toistaiseksi.

Elämässä on kaksi tapahtumaa ylitse muiden, syntymä ja kuolema. Näistä kuolema on kiinnostavampi. Syntymässä oman tietoisuuden ja toimintakyvyn taso on matala, lähes merkityksetön. Kuolemaa lähestyttäessä on toisin. Suhde omaan rajallisuuteen ja nöyrtyminen elämän dramaturgian edessä vaikuttaa varsinkin loppupuoliskon laatuun. Ja kestoon. Näin ovat tutkijat meille kertoneet.

Viisaalta kysyttiin kerran, kuinka aikaisin ihmisen olisi hyvä alkaa pohtia omaa kuolemaansa. ”Mahdollisimman varhain.” Entä kuinka usein tulisi pohtia kuolemaa? ”Mahdollisimman usein.”

Kuoleman voi käsittää joko biologisena päätepysäkkinä tai siirtymäriittinä, joka toistuu eri versiona läpi elämän, lapsuudesta vanhuuteen. Siirtymäriitti tarkoittaa jonkin elämänvaiheen taakse jättämistä ja uuden vaiheen alkua. Lapsesta tulee teini, nuoruus väistyy vanhemmuuden tieltä ja keski-iän voimien huippu taittuu vanhuuden heikentymiseen. Kunkin elämänvaiheen tulee täyttyä, taittua ja väistyä uuden vaiheen hyväksi. Jos ei suostu kuolemaan pois yhdestä elämästä, ei saa syntyä täydesti uuteen elämään.

Minun hassussa maailmassani elämän tarkoitus ilmenee kolmella tasolla. Elämän tarkoituksen biologinen perustaso on selviytyminen ja suvunjatkaminen. Seuraava taso on rakkauden haaste, eli oppia rakastamaan ja vastaanottamaan rakkautta silloinkin, kun se on vaikeaa. Kolmas elämän tarkoituksen taso on pyrkimys elää hyvä elämä, tehdä matkaa, oppia ponnisteluistaan, päästä eteenpäin ja aika ajoin elämän aikana nostaa tasoaan.

Kuolema auttaa elämän tarkoituksen toteuttamisessa, varsinkin sen kolmannella tasolla.

Kenties vaikeinta elämässä on luopua varmasta, päästää irti ja muuttaa suuntaa. Vanhasta irrottaminen, totutun hyvästely, uuteen tarttuminen ja sen vaatimuksiin suostuminen on pelottavaa. Me haluamme raahata menneisyydestä perittyjä tapoja ja uskomuksia kohti tulevaisuutta, vaikka nämä ovat ajat sitten lakanneet palvelemasta meitä ja muuttuneet myrkyllisiksi valheiksi.

Intiassa kerrotaan faabeleita, moraalisen opetuksen sisältäviä satuja, joiden ydinajatus on seuraava: ”Täytyy kuolla eläessään, jotta voi lopulta kuollessaan sanoa täysin eläneensä.”

”Kuolla eläessään” tarkoittaa vanhan elämän – sen tottumusten ja maailmanselitysten – hyvästelyä, jotta uusi, arvokkaampi elämä saisi mahdollisuutensa.

Tunnen miehiä ja naisia, jotka muuttivat lapsuudenkodistaan omaan parisuhteeseen, saivat lapsia, kävivät töissä, mutta eivät koskaan aikuistuneet. He luulivat, että työsuhde on sama asia kuin ammattitaito. He luulivat, että lasten tekeminen ja yhdessä asuminen tarkoittaa samaa kuin perhe-elämä. He luulivat, että hedonistisen elämäntyylin rahoittaminen almuilla, vanhempien ja yhteiskunnan lahjoilla, on ongelmatonta. He eivät kuolleet nuoruudesta aikuisuuteen, vaan jäivät päättymättömän, itsekeskeisen teini-iän vangiksi.

Koska he eivät suostuneet kuolemaan pois jo tyhjäksi eletystä elämänvaiheesta, he eivät kypsyneet täyteen mittaansa seuraavassa elämänvaiheessa.

Me kiinnymme siihen, mikä on meille tuttua ja mieleistä. Silti elämä on kirjoitettu niin, että matkaa on jatkettava. Se tapahtuu irtipäästämällä. Jos kieltäydyt tästä, elämäsi välivarastoidaan limboon.

Elämä on luopumista. Elämä on menetyksistä koostuva helminauha, joka pysyy kasassa surutyön avulla. Jokainen luovutettavaksi määrätty vaihe on helmi, joka on rakas, kaunis ja epäterveeseen kiintymykseen houkutteleva. Lapsuus, nuoruus, kauneus, voimat, ensirakkaus, unelmat, aatteet, maine, terveys, lahjat, parisuhde, omat lapset…mihin ikinä kiinnymme, se meiltä viedään. Suuren ilon aiheet tuottavat luopumisen myötä suuren surun.

Saat pitää helmesi muistona, jos opit tekemään surutyötä. Sen minkä sait, tuskin sait ensinkään. Ja kadotettu tuskin poissa on. Terveisiä P. Mustapäälle. Tekemättömän surutyön hinta on menetystäkin suurempi murhe, kuten masennus.

Luopumisessa on kyse surutyön harjoittelusta ja elämän kulkuun kuuluvan kuoleman hyväksymisestä. Opetellaan hyvästelemään.

Joidenkin myyttien opetus on totta, vaikka niiden historiallista totuusarvoa voi perustellusti epäillä. En esimerkiksi usko syntiinlankeemusmyytin tapahtumien realistiseen kulkuun, vaikka uskon myyttisen tarinan opetukseen.

Pääsiäinen on hyvä aika muistella Jeesuksen suhdetta kuolemaan. Teema seurasi kaveria kehdosta hautaan ja aina tuonpuoleiseen: ensin käärinliinoista keikalle manalan nekropolikseen, sitten aiheutetaan hämmennystä elävänä kuolleena ja 40 päivän liminaalitilan päätteeksi noustaan taivaan toimitusjohtajaksi, aiemmin Lusiferille kuuluneen postin hoitajaksi.

Jeesuksen opetuksissa ajatus kuoleman hyödyllisyydestä toistuu. "Jos nisun jyvä ei putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää." Toisessa yhteydessä kannustetaan kadottamaan itsensä paremman tarinan vuoksi, jotta voisi löytää tilalle elämän.

Näinhän se kasvun ja kehityksen näkökulmasta on, uskoit tai et. Sen verran paljon on tullut todistettua tärvellyn elämän tuhkasta nousseita ylevöittäviä esimerkkejä, että ajatus kelvottoman elämän kuolemasta ja paremman elämän mahdollisuudesta puhuttelee.

Ei se vanhasta uuteen kuoleminen ihan niin kamalaa ole. Toki se pelottaa, sattuu ja surettaa, mutta tilalle saa enemmän sitä parempaa. Diili on helpompi hyväksyä, kun tajuaa, että meiltä ei oikeasti kysellä. Menneisyyden harhoihin hirttäytyminen maksaa aina eniten.

Elämä on energiaa, jota kuolema jalostaa.

Jari Sarasvuo

Jaksot

1 2