Jari Sarasvuo: Kilpailun paradoksi

24.02.2013

Minä uskon, että kilpailu on ihmiselle hyväksi. Kilpailu kehittää luonnetta, parantaa tuottavuutta ja synnyttää innovaatioita.

Erityisen autuasta on voittaminen. Voittaminen motivoi valmistautumaan kilpailuun ja inspiroi muita antamaan parastaan.

Koska tiedän uskovani, ymmärrän epäillä maailmankuvaani.

Seuraavat kolme perustetta eivät kelpaa uskomusteni tueksi. Kilpailua on kaikkialla, missä on elämää. Kilpailua on ollut aina, sillä se kuuluu ihmisluontoon. Kilpailu saa ihmisen jättämään mukavuusalueen, jolloin kehitys on mahdollista.

Kriittisesti ajatellen perusteet ovat yhtä päteviä kuin vaikkapa seuraavat väittämät. Hiilidioksidi on ihmiselle välttämätöntä, koska ihminen tuottaa sitä ja sitäkin on kaikkialla. Kostaminen on oikein, koska niin on tilejä ennenkin tasattu ja ajatus kostosta kiihottaa. Kaikki mikä ei tapa, se vahvistaa. (Jos joku näistä väittämistä on sinusta totta, luovuta passisi ja pankkikorttisi jonkun turvallisen aikuisen haltuun ja pyydä häntä huoltajaksesi. Et ole täysin oikeustoimikelpoinen.)

Onneksi pääsivät syömään siitä hyvän ja pahan tiedon puusta! Muuten oltaisiin samanlaisia taikauskoisia pölvästejä kuin esi-isätkin olivat.

Testasin siis uskomuksiani kilpailusta harjaantuneempaa ymmärrystä vastaan. Perehdyin sellaisten ihmisten tutkimuksiin, joiden elämäntyö riitelee maailmankuvani kanssa. Jos hyvin käy, sellainen touhu sattuu ja synnyttää sielullista maitohappoa.

Kilpailu heikentää yhteistyötä ja ruokkii vihamielisyyksiä. Kilpailu hidastaa oppimista. Kilpailu on pikemmin luovuuden umpikuja kuin oikotie. Kilpailu on yhtä terveellistä ihmisen itsetunnolle kuin sokeri hampaille.

Haluaisin kiistää, mutta sellaiseen ajatteluun linnoittautuminen sementoisi nykyistä maailmankuvaa. Ego pyrkii pitämään ymmärryksen ennallaan. Mutta koska haluan sittenkin mieluummin oppia kuin olla oikeassa, on pakko sietää perehtyneempien tutkimuksia.

Esimerkiksi Alfie Kohn kirjoitti neljännesvuosisata sitten kirjan No Contest. Siinä hän esitteli tutkimuksen toisensa jälkeen osoittaakseen, että kaikki kilpailu on pahaksi ihmisen tunne-elämälle, yhteistyölle toisten kanssa, kommunikaatiolle, luovuudelle, tuottavuudelle ja moraalille. Kohnin mielestä sopiva annos kilpailua koulussa tai työpaikalla oli pidättäytyä kokonaan.

Tämä ei ole aivan koko totuus. Silti näyttö on murskaava: käsitys kilpailun ja voittamisen universaalista hyödyllisyydestä ihmisen kehitykselle on myytti. Jos minun laillani haluat olla eri mieltä, sinulla on varmaankin omat vertaisarvioidut ja julkaistut tutkimukset tukenasi. Emme enää elä ajassa, jossa järkeily on todiste.

Kilpailu on ohjannut ihmiskunnan kehitystä läpi vuosimiljoonien. Kilpailu on ihmisessä, koska me nyt vaan satumme olemaan hierarkisia ja valtaherkkiä laumaeläimiä. Alkujaan kilpailu oli sotimista, ryöstämistä ja raiskaamista. Per nuppi ja elinvuosi tällaiset harrastukset ovat onneksi hiipumaan päin. Korvikkeeksi ovat nousseet urheilu ja markkinointi eli talouden taistelut. Ne muodostavat keskeisen elämänsisällön suurelle osalle ihmiskuntaa. Jos vaihtoehto on sota, hyvä näin.

Kilpailu ilmiselvästi kiihdyttää edistystä, mutta usein kohtuuttomin sivukustannuksin. Elämä, ekosysteemi, ihminen itse ja hänen etiikkansa ovat hätää kärsimässä, kun pitää voittaa hinnasta, säännöistä ja tulevaisuudesta piittaamatta. Ja vaikka kilpailu ja voittaminen pysyisivätkin tolkullisuuden rajoissa, mittatappiot ovat silti merkittävät. Älä tyydy uskomaan sanojani, vaan perehdy asiaan itse.

Paitsi että kilpailun synnyttämää edistystä ei voi pysäyttää, sitä ei myöskään pidä estellä. Edistyksestä on hyötyä. Siinä on meidän toivomme. Vai luuleeko joku oikeasti, että kuin taikaiskusta kuusi miljardia maapallolaista tyytyvät vain elintasonsa tuplaamiseen, kunhan miljardi rikkainta suostuisi vapaaehtoisesti puolittamaan omansa? Sellainen ei taida YK:n päätöksellä tapahtua eikä edes FB-äänestyksellä.

Tarvitsemme siis edistystä, joka vääjäämättä kääntää maapallon väkiluvun laskuun ja hillitsee holtitonta tuhlaamista. Edistystä on ohjattava niin, että sen moottori kilpailu ei peruuttamattomasti syökse meitä perikatoon. Aikaa vajaa vuosisata.

Tämä on suuri paradoksi. Kilpailu on vahingollista. Kodeissa, koulussa, työpaikoilla. Koska se heikentää yhteistyötä ja innovaatiota. Kilpailu on myös välttämätöntä. Yritysten ja kansakuntien tasolla, sillä silloin se pakottaa yhteistyöhön ja innovaatioon.

Paradoksin ytimessä on ahdas portti, josta livahtava pääsee painimaan seuraavan tason ongelmien kanssa. Minun kielelläni portti on nimeltään kilvoittelu.

Voittamisen pyrkimys voi kohdistua kolmeen päämäärään: palkkioon, valtaan tai oppimiseen. Voi kilpailla voittaakseen, jotta saisi mainetta, mammonaa ja makuuhuoneeseen toivomaansa seuraa. Tai voi kilpailla toista vastaan, jotta voi kylpeä vallan ja alistamisen hekumassa. Ja voi kilpailla oppiakseen, edistyäkseen, tutkiakseen omaa potentiaalia valitsemassaan lajissa, jolloin kyse on kilvoittelusta.

Kaksi ensimmäistä syytä kilpailla johtavat kadotukseen. Yhteys itseen, toisiin, tärkeysjärjestykseen ja tarkoitukseen alkaa pätkiä. Kolmas syy kilpailla johtaa ylevöitymiseen.

Kilvoittelu on potentiaalin näkyväksi tekemistä. Siinä jalostetaan omasta luonnosta luonne.

Kilvoittelu opettaa ihmisen häviämään ja voittamaan elämää palvelevasti. Kilvoittelu ravitsee kilpailijaa, hänen kollegoitaan, yleisöä ja myöhempiä sukupolvia. Kilvoittelu kantaa ihmistä, vaikka kisat olisivatkin taakse jäänyttä elämää. Seuraan lähietäisyydeltä elävää esimerkkiä tällaisesta ihmeestä.

Koska emme voi hylätä viettejämme, meidän on hyvä keksiä niille korvaushoidoksi virikkeitä.

Kilpaurheilu on keino kanavoida ihmisluonnon kaoottisia voimia johonkin rakentavaan ja viihteelliseen. Koska kilpaurheilun ja sen mutanttiveljen huippu-urheilun synnyttämät jännitteet ovat niin valtavat, tarvitaan julkista valvontaa ja tasapuolisia sääntöjä.

Ja uskokaa tai älkää, säännöistä piittaamaton sikailu käy vuosi vuodelta, laji lajilta vaikeammaksi ja vaarallisemmaksi. Ensin siivottiin hiihto, sitten pyöräily, lopulta pikajuoksu.

Ihminen vaan voi paremmin, jos hänellä on terve, kilvoitteleva suhde kilpailuun ja voittamiseen. Parhaimmillaan päästään käsitteen kilpailu ytimeen. Competition tarkoittaa haastaa yhdessä, tehdä yhteistyötä oman ja toisen tason nostamiseksi.

Jari Sarasvuo

Jaksot

1 2