Kun rock ja iskelmä paiskasivat kättä
Iskelmä on aina muuttunut, vaikkakin hitaasti. Se on imenyt ajastaan vaikutteita ja sekoittunut uusiin tuuliin. Uuden vuosituhannen iskelmällä on perinteiset elinympäristönsä tanssilavoineen ja tangomarkkinoineen, mutta perinteellä on paljon haastajia.
2010-luvun iskelmän kirkkain nuori naistähti Suvi Teräsniska aloitti Yö-yhtyeen taustalaulajana ja on tehnyt juurilleen kunniaa levyttämällä joukon Yön klassikoita.
Yö ja muut 1980-luvun suomirockbändit mielsivät itsensä vastavoimaksi laskelmoidulle, ammattilaisten tekemälle iskelmälle, mutta 2000-luvulla ne ovat ehdottomasti muuttuneet osaksi iskelmän suurta perhettä.
Kaupallisten radioiden esiinmarssi lisäsi murroksen voimaa. Vuonna 1993 menestykseen ampaisseen Laura Voutilaisen ensimmäisillä levytyksillä kuului vielä tiivis yhteys perinteiseen iskelmään, mutta samana vuonna vielä huimempaan suosioon noussut Kaija Koo oli musiikillisesti jo hyvin kaukana tanssilavojen perusmateriaalista. Popiskelmän muita 1990-luvun pioneereja olivat mm. Samuli Edelmann, Anna Eriksson sekä tanssipoppia iskelmään yhdistäneet Aikakone ja Tauski.
Radiossa soivalla popiskelmällä ei pärjää lavoilla, joiden suursuosikkeina ovat vuodesta toiseen pysyneet Souvarien kaltaiset luotettavat perustanssicombot. Alan uudeksi suurnimeksi kohosi 1990-luvulla Tanssiorkesteri Yölintu. Huiman lavasuosion 2000-luvulla saavuttanut Anne Mattila on nöyrästi kunnioittanut tanssittavuuden vaatimuksia, mutta osa tanssiyleisöstä kohotteli kulmakarvojaan hänenkin Perutaan häät -hittinsä humoristiselle arkirealismille. Lavaiskelmä on perusluonteeltaan turvallisuushakuista, se ei saa olla liian vaikeaa tai raflaavaa.
Uudella vuosituhannella on entistä vaikeampi sanoa, missä iskelmän raja kulkee. "Iskelmäperheeseen" ja iskelmäradioiden toimialaan kuuluvat – tahtoen tai tahtomattaan – esimerkiksi popiskelmää tekevä Juha Tapio, suomirockiin nojaava Arttu Wiskari, iskelmään rock-rosoa tuovat Tuure Kilpeläinen ja Mariska tai rootsmusiikin pohjalta ponnistava lauluntekijä Timo Kiiskinen. Voi kysyä, onko musiikillisilla raja-aidoilla ja määritelmillä enää mitään merkitystä.
Iskelmä on joka tapauksessa aina omaksunut maailmalta uusinta uutta ja muovannut sen suomalaisille sopivaksi käyttötaiteeksi, joka aikojen saatossa on alettu mieltää supisuomalaiseksi, kansalliseksi kulttuuriomaisuudeksi. Jos iskelmän jatkumo halutaan näivettää, sen voi tehdä kahdella tapaa: joko lyömällä ikkunat kiinni ympäröivään maailmaan ja hirttäytymällä perinteeseen tai vaihtoehtoisesti – ja yhtä tuhoisasti – unohtamalla historian ja uskomalla vain viimeisimpään hittiin, uusimpaan ”iskelmään”.
Iskelmä-Suomella on katto korkealla ja seinät leveällä -kooste löytyy täältä.
Teksti: Pekka Laine/Iskelmä-Suomi & Jukka Lindfors
