Yhdysvaltain kongressin kirjastossa avattiin viime torstaina näyttely, jossa esitellään psykoanalyysin perustajan Sigmund Freudin elämää ja teoksia. Ajoitus on mainio: tasan sata vuotta sitten Freud valmisteli teostaan Unien tulkinta, jossa hän ensi kerran julkisti teoriansa Oidipus-kompleksista. Tarina tunnetaan Sofokleen näytelmästä. Vauvana hylätty prinssi Oidipus toteuttaa aikuiseksi vartuttuaan oraakkelin ennustuksen: Hän tappaa vahingossa oman isänsä ja nai äitinsä. Kun hän tajuaa tekonsa, hän joutuu niin voimakkaan syyllisyyden valtaan että sokaisee itsensä. Freudin mielestä kaikki ihmiset - tai ainakin pojat - hautovat samanlaisia ajatuksia. Jos oidipus-kompleksi on liian voimakas, se aiheuttaa kastraatioahdistusta ja muita neurooseja. Niihin Freud kehitti hoidoksi psykoanalyysin.

Washingtonin näyttely esittelee muun muassa Freudin alkuperäiskäsikirjoituksia ja kirjeitä, joista osa on tähän asti ollut vain uskottujen tutkijoiden käytössä. Freudin omasta analyysisohvasta on teetetty jäljennös. Näyttelyn yhteydessä esitetään sarja elokuvia, muun muassa tätä Freudin kotifilmiä. Natseja Lontooseen paennut Freud saa kesällä 1938 allekirjoittaa Britannian kuninkaallisen tiedeseuran kultaisen kirjan. Ja tässä Freud ja sikari - ajankohtainen yhdistelmä Washingtonissa. Freud-näyttely ei olisi kohteensa näköinen, ellei se olisi aiheuttanut kunnon riitaa. Kun Yhdysvaltain psykoanalyyttisen yhdistyksen näyttelysuunnitelma kolme vuotta sitten julkistettiin, se sai aikaan vastalausemyrskyn. Freudiin kriittisesti suhtautuvien psykiatrien, psykologien ja feministien mielestä näyttelyn päähenkilö ansaitsee osakseen enemmän arvostelua kuin ihailua. Kirjaston johto lykkäsi sen jälkeen koko shown kahdella vuodella. Kun suunnittelu käynnistettiin uudelleen, mukana oli myös Freud-kriitikoita.

Tällä vuosikymmenellä Freudista ja psykoanalyysista on ilmestynyt teoksia kuin liukuhihnalta. Uudet elämäkerrat ja psykoanalyysin analyysit ovat toinen toistaan kriittisempiä. Äkäisimpien vastustajien mielestä liikkeen perustaja oli kaikkea muuta kuin vakavasti otettava tiedemies.

Kysymys Martti Siiralalle: Onko tämä kritiikki jotenkin vaikuttanut teidän omaan ajatteluunne?

SIIRALA: No ei, ei tosiaankaan missään muussa mielessä kuin että se on vahvistanut minun kokemustani, että kaikki missä on jotakin erityisen todellista mieltä nimenomaan ihmisestä vielä, niin kaikki se olemuksensa myötä kohtaa vastustusta. Ja niinhän Freudilla oli jo silloin kun hän esiintyi.”

Suomessa Freudia ei tunnettu kovin hyvin hänen elinaikanaan. Psykoanalyysista intoili vain muutama älymystön edustaja, kuten
Olavi Paavolainen teoksessaan Nykyaikaa etsimässä (1929).

”Luonto ei tunne pahetta. Pahe on kasvatuksen keksintöä.' Tämä - kärjistys - sisältää ytimen siitä sukupuolielämää koskevasta totuudesta, jonka luonnontieteiden häikäisevä valonheittäjä on sukupuolielämän alalla paljastanut. Siihen perustuu kaikkivaltias psykoanalyysi. Siihen perustuu nykyajan alastomuuskultti - todistus uudesta, henkisemmästä nykyisyyden käsityksestä.”

Paavolaisen ihailemat ammattimiehet toivat psykoanalyysin Suomeen vasta 50-luvulla. Joukko pioneerihenkisiä nuoria lääkäreitä kävi opiskelemassa analyysia Ruotsissa ja Sveitsissä. Siitä syntyi meillekin kaksi riitelevää koulukuntaa, Therapeia-säätiö ja Suomen psykoanalyyttinen yhdistys.

MARTTI SIIRALA: ”Olin jo muutenkin ajatellut, että se äärimmilleen oppiin ja metodiin ja hierarkkiseen oppiin järjestäytynyt ja itseään perustava meininki, että en tuntenut sitä omakseni ja ajattelin jopa, että se on terapian hengen vastaista. No menin kuitenkin siihen paikalliseen yhdistykseen, koska sitä meitä kehotettiin tekemään, ja kuulin siellä vanhan Freudin oppilaan pitävän esitelmän fenomenologisessa kokouksessa. Ja nämä jotka oli siellä niin kuin oppilaita, kuinka ne koko ajan nyökkäilivät tällä tavalla kun tämä puhui. Ja myöskin siinä, joka minun mielestäni oli siis aivan mielivaltaista päätöksentekoa, ja kun minä esitin siihen nähden kysymyksen, niin koko tämän seurakunnan kauhistus oli vilpitön. No minä en tarvinnut enempää niin kuin todisteita siitä, että that's not my cup of tea, ei ole minun teekuppini tämä näin.”

Suomen psykoanalyyttisessa yhdistyksessä liikkeen kahtiajakautumista ei haluta muistella.

Kysymys Elina Reenkolalle: Minkä takia analyytikot ovat Suomessa jakautuneet kahteen eri yhdistykseen? Mikä siinä on se ero - potilaan kannalta. Pitäisikö hänen tietää, että onko analyytikko Therapeia-säätiön kouluttama, vai psykoanalyyttisen yhdistyksen kouluttama?

Reenkola: Mulla ei oo tarkkaa tietoa tästä asiasta.
Toimittaja: Ilmeisesti kyseessä on tosiaan perustajajäsenten väliset henkilökohtaiset erimielisyydet siellä 50- ja 60-luvuilla?
Reenkola: Niin täähän on myöhäisempi tää Terapeia-säätiö.

Tässä tapahtui niin sanottu freudilainen lipsahdus: Therapeia-säätiö perustettiin 1958, Suomen psykoanalyyttinen yhdistys 1967. Koulukuntariidasta huolimatta uusi oppi saavutti melko nopeasti vahvan aseman psykiatrian piirissä. Analyyttista terapiaa alettiin tukea julkisin varoin.

ANTTI HUUNAN-SEPPÄLÄ: "1960-luvulla jolloin sairausvakuutus tuli voimaan, psykoanalyysi oli vallitseva suunta psykiatriassa.”

Vahvimmillaan freudilaisuus oli Suomessa 70-luvulla, jolloin analyyttista psykoterapiaa kokeiltiin jopa autismin hoitoon. Vanhemmille selitettiin, että lapsen sairaus on osittain heidän omaa syytään. Nykyisin tiedetään, että autismi on neurologinen häiriö, johon tepsii parhaiten järjestelmällinen oppimisterapia.

KYLLIKKI KEROLA: ”Ehkä oli niin, että monet terapeutit ja lääkärikunta ovat saaneet koulutuksensa juuri psykoanalyyttisesta viitekehyksestä käsin ja omaksuneet sen suuntaisen ajattelutavan tai maailmankatsomuksen. He ovat epäilemättä halunneet tehdä parhaansa. Sitä mä en usko, että kukaan olisi tahallaan aiheuttanut pahaa kenellekään, vaan totta kai terapeutit haluavat tehdä parhaansa, mutta autismi on nyt vain ollut sellainen ilmiö ja kohderyhmä ja autististen lasten perheet siinä mukana, että ne ovat joutuneet kyllä uhreiksi. Jos käytän ihan ruotsalaisen Christoffer Gilberin, autismitutkijan joka on sekä psykiatri että neurologi, niin hänen sanojensa mukaan se on ollut noitavainoon verrattava se syyllistäminen.”

Suomalaisessa yliopistopsykiatriassa on viimeisten kymmenen vuoden aikana suuri muutos. Kun 80-luvulla melkein kaikki psykiatrian professorit olivat myös psykoanalyytikoita, niin nyt analyytikot ovat menettäneet professorin paikat kokonaan. Tai ei sentään ihan kokonaan. Löytyy sentään yksi yliopistokaupunki, jossa psykiatrian professorina on psykoanalyytikko. Kaiken lisäksi tämä viimeinen mohikaani edustaa hyvin maltillista linjaa.

JOHANNES LEHTONEN: ”Psykoanalyysista on olemassa kyllä tämmöinen ihannoitu käsitys, että se olisi optimaalisesti paras hoitomuoto ihan kaikille, ja se on selvästi virheellinen käsitys. Mutta se mikä minun mielestäni on pysyvää psykoanalyysin annissa on se, että se loi aikanaan pohjan sille, että ihmisen vuorovaikutustapahtumaa voi käyttää hoidollisesti hyväksi. Mutta se ei voi tapahtua pelkästään psykoanalyyttisen menetelmän kautta, vaan siihen voidaan käyttää muita menetelmiä."

Freud itse piti teoriaa Oidipus-kompleksista oppijärjestelmänsä keskeisenä osana. Sen mukaan jokainen poika rakastuu äitiinsä seksuaalisesti ja hautoo alitajuisesti isänmurhaa. Teoria oli alusta asti kiistanalainen. Yksi sen tunnetuimpia kriitikoita oli suomenruotsalainen sosiaaliantropologi Edward Westermarck, joka tutki paimentolaisten elämää Marokon Atlasvuoristossa. Hän epäili sukurutsaisten viettien olemassaoloa useissa kirjoituksissaan.

Westermarck arveli, että insestin välttäminen on luonnonvalinnan seuraus. Luontainen insestikielto suojelee suvun perimää sisäsiitoksen riskeiltä. Freud puolestaan selitti asian johtuvan siitä, että joskus muinaisuuden hämärässä oli tapahtunut hirveä isänmurha, joka jäi vaivaamaan koko ihmiskuntaa. Rikoksen muisto aiheuttaa syyllisyydentunnon, jonka ansiosta pojan mieli torjuu nämä julmat haaveet ennen kuin hän ehtii toimia.

Sekä Freud että Westermarck kuolivat 1939. Lopullista ratkaisua insestikiistaan on saatu odottaa meidän päiviimme asti.

HEIKKI SARMAJA: ”Freud syrjäytti Westermarckin moneksi vuosikymmeneksi. Vaikka Westermarck vastasi erittäin tarkasti Freudille ja kritisoi Freudin teoriaa, niin se ei herättänyt enää mitään mielenkiintoa, koska sosiologit ja antropologit olivat jo hypänneet Freudin kelkkaan. Mutta tällä hetkellä biologinen tiede ja eläinten käyttäytymistä tutkiva tiede osoittavat, että Westermarck oli lähes täsmälleen oikeassa."
Pienten poikien isille Westermarckin rehabilitointi on varmasti helpotus. Mutta oidipusteorian tappio ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki Freudin ideat olivat roskaa.

Analyyttisesta psykoterapiasta voi hyvinkin olla hyötyä. Potilas saa siinä purkaa kesken jääneitä ihmissuhteitaan niin sanotun tunteensiirron avulla. Jos vaikkapa isän kanssa jäi aikoinaan kana kynimättä, niin nyt analyytikko tai psykoterapeutti voi asettua isän tilalle. Tunteensiirto on tärkeä osa kaikkia analyyttisia terapioita, riippumatta istuntojen tiheydestä tai siitä, makaako potilas sohvalla vai istuuko hän nokakkain terapeutin kanssa. Asiaa valaisee parinkymmenen vuoden takainen koulutusvideo Lapinlahden sairaalan arkistosta:

Psykiatri: "Olette tyytymätön tähän terapiaan; teistä tuntuu, että ette ole saanut sitä apua, jota olette odottanut. Että minä olen vähän samanlainen kuin teidän isänne. Jätän asiat rempalleen ja hoitamatta? Potilas: Kieltämättä joo, että siinä on vähän semmoinen…"

Tunteensiirto on terapeuttien mukaan niin raskasta, että he tarvitsevat itsekin terapiaa pysyäkseen kunnossa. Oma terapia on myös tärkeä osa Therapeia-säätiön ja psykoanalyyttisen yhdistyksen koulutusohjelmia. Psykoanalyytikoksi päästäkseen on käytävä läpi vähintään nelivuotinen oma analyysi eli 800 istuntoa. Psykoterapeutin tittelin voi saada vähemmällä potilaskokemuksella. Oman terapian välttämättömyydestä ei ole kiistatonta näyttöä, eikä esimerkiksi Euroopan psykologien järjestö pidä sitä edellytyksenä terapeuttinimikkeen myöntämiselle. Suomessa omaa terapiaa on kuitenkin pidetty pakollisena. Alalla kerrotaan, että terapeuttikoulutuksessa on käytetty Kelan tukea, joko kuntoutusrahaa tai sairausvakuutuskorvauksia.

JYRKI ELO: ”Joitakin vuosia sitten rajankäyntiä jouduttiin käymään työnohjauksen ja sairauden hoidon vuoksi annettavan psykoterapian välillä. Eli tämmöisiä ihmissuhdetyöntekijöitä, hoitoalan työntekijöitä haki Kelasta yllättäen aika isoissa määrin psykoterapiakuntoutusta. Tällöin meillä jouduttiin selvittämään, että onko kyse tosiaan sellaisen vakavan sairauden kuntoutuksesta, joka alentaa työkykyä ja uhkaa työkyvyn menetystä. Siis onko kyse tästä vai pikemminkin ammattitaidon ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Ja näissä meillä lisäselvittelyjen pohjalta tehtiin myös hylkyratkaisuja.”

SIIRALA: ”Hyvin huomattavalle osalle ei myöskään olis mahdollista se ollenkaan, jos eivät voineet saada Kelan korvausta. Että ei minusta siinä ole mitään sellaista, että ois niin kuin jotain huijattu, että ois ihan dim-dim-dim..”

Kysymys Ranan Rimonille: Miten laajaa tällainen sairausvakuutusvarojen väärinkäyttö - jos näin sanotaan - teidän tietojenne mukaan on?

RIMÓN: Enhän minä sitä tiedä, sitä tuskin tietää sen laajuudesta kukaan. Mutta varmasti on tapauksia, joissa on näin käynyt. Jokuhan on joskus ilkeästi sanonut, että kun katselee noita psykoterapeuttilistoja, niin siellä näkee, että sairaat kouluttavat sairaita hoitamaan sairaita. En tiedä, onko tämä väittämä nyt totta, mutta näin varmasti yksittäisissä tapauksissa on ollut."

Saadakseni asiaan selkoa kysyin 50:ltä psykoterapeutilta, miten he itse rahoittivat oman terapiansa ja ovatko he kuulleet väärinkäyttöepäilyistä. Sain kolmetoista vastausta. Yksi myönsi saaneensa koulutukseen sairausvakuutuskorvausta, mutta hän ei halunnut nimeään julkisuuteen. Kaksitoista vakuutti ettei yhteiskunnan rahaa ole käytetty väärin. Kolme neljäsosaa jätti vastaamatta.

Pyysin myös Kelaa tutkimaan, kuinka moni rekisteröity psykoterapeutti on itse saanut psykoterapiakorvausta. Kelassa suhtauduttiin pyyntööni aluksi nihkeästi, mutta onneksi vaalit ovat lähellä.

Toimittaja: Kansaneläkelaitoksen valtuutettuina toimivat kansanedustajat hyväksyivät hiljattain kannanoton, jonka mukaan sosiaaliturvan väärinkäyttöepäilyt on syytä selvittää. Päätimme tutkia, seisovatko edustajat itse sanojensa takana.

Toimittaja: Hyvää iltaa, Matti Virtanen TV1:stä. Olen tekemässä ohjelmaa psykoterapiasta ja haluaisin esittää Kela-valtuutetuille yhden kysymyksen. Se on tässä paperilla ja minä toivon että te voisitte jakaa kaikille valtuutetuille yhden kappaleen tätä. Siinä on mun yhteystiedot ja mä toivoisin yhteydenottoa.
JORMA HUUHTANEN: ”Selvä, kiitos."

Sigmund Freud oli alun perin neurologi. Hän piti itseään tiukkana tiedemiehenä ja vastusti taikauskoa. Hän järkyttyi, kun hänen rakkain opetuslapsensa Carl Jung ryhtyi välirikon jälkeen mystikoksi.

Kaikesta tieteellisyydestään huolimatta Freud uskoi moniin oman aikansa pop-teorioihin kuten biorytmeihin ja nenäleikkauksiin seksuaalisten ongelmien hoidossa. Oman suuren teoriansa eli psykoanalyysin mahdollisuuksiin hän sen sijaan suhtautui melko vaatimattomasti ja sanoi sen sopivan lähinnä lievien ongelmien hoitoon. Skitsofreenikot ja muut mielisairaat Freud jätti muiden huoleksi.

Ranan Rimón: ”Psykoanalyysihan ei hoida vanhuksia, ei hoida orgaanisia aivosairauksia, ei hoida varsinaisia psykoottisia, niin sanottuja vaikeampia mielisairauksia, ei hoida aivan nuoria. Nyt on prosenteissa vaikea sanoa, mutta yli 90 prosenttia koko mielenterveyden kentässä on sellaisia häiriöitä, jotka ovat psykoanalyysin ulkopuolella. Psykoanalyysiin soveltuvat klassisessa mielessä - nyt tietyllä tavalla voisi ilkeästi sanoa: suhteellisen nuoret, suhteellisen terveet ja suhteellisen varakkaat."

Freudin jälkeen monet psykoanalyytikot ovat kuitenkin kokeilleet myös psykoosien hoitoa. Osa analyytikoista on jopa ryhtynyt vastustamaan psyyken lääkkeiden käyttöä. Heidän mielestään pillereihin turvautuvat psykiatrit edustavat naiivia luonnontieteellistä ihmiskäsitystä, ja elävät mekanistisen harhan vallassa.

SIIRALA: "Mekanismi, joka todetaan jossakin samastetaan syyksi. Jo Wilhelm Busch, tämä Maxin ja Moritzin tekijä oli oivaltanut tämän runossaan Korvatillikka: 'Mäiskis, mäiskis, korviss' soi - tuoss jalat alta mennä voi. On houkka ihminen. Hän hölmistyi ja tylsäst tuijoittain vin ällistyy, sen sijaan että seikan selvittää rauhassa tohtis jästipää. Tuoss' paisuu poski mehukas, tääll' riippuu käsi voimakas. Siivittää voiman kiihotus, on tuloss' liike, heilahdus. Saa liike poskeen salamana, siell' on se kuuman palavana. Mutt' kuumuus hermoon tuottaa tulehduksen ja aikaansaattaa kivun tuntemuksen poraten syvälle sieluun saakka. On tämä tunne jokaiselle tuttu, mutt' tutkijalle voiman säädön juttu.' Siis korvatillikan mekanismi samastuu korvatillikkaan".

Analyyttinen terapia on viime aikoina joutunut puolustuskannalle. Eniten suosiota saanut terapiasuuntaus on nykyisin ns. kognitiivinen eli oppimisterapia. Siinä potilaalle koetetaan opettaa uusia käyttäytymis- ja ajattelumalleja. Sen rinnalle on kehitetty monia ns. ratkaisukeskeisiä terapioita, joissa potilaan ongelmiin koetetaan saada ratkaisu parinkymmenen käyntikerran avulla. Psykologiliiton jäsenistä noin neljäsosa on myös psykoterapeutteja. Liiton puheenjohtajan mukaan noin puolet edustaa analyyttista koulukuntaa, puolet muita terapiasuuntauksia. Hän kertoo, ettei terapian teho riipu niinkään menetelmästä vaan potilaan valmiuksista ja terapeutin henkilökohtaisista kyvyistä.

Tuomo Tikkanen: ”Ja se kolmas selittävä tekijä, joka selitti miksi jotkut terapiat onnistuu hyvin, niin se oli tämä, että se suhde ja luottamus joka näiden kahden ihmisen välillä oli syntynyt oli hyvä”.
Toimittaja: Henkilökemia?
Tikkanen: Joo, voi sanoa henkilökemiaksi."

Lääkintäviranomaiset seuraavat erilaisten lääketieteellisten hoitojen ja myös psykoterapioiden tehokkuutta. Suomessa tehtävä on annettu Stakesin yhteydessä toimivalle asiantuntijayksikölle.

Kysymys Olli-Pekka Ryynäselle: Minkälaista todistusaineistoa on siitä, että psykoanalyysi tai analyyttinen psykoterapia auttaa potilasta?

Ryynänen: Nähdäkseni analyyttisen psykoterapian, sen aivan klassisen terapian tutkimusaineisto ja tutkimusnäyttö on sangen vähäinen. Eli voidaan hyvin vähän sanoa, hyvin vähän vetää johtopäätöksiä tämän terapiamuodon tehokkuudesta, ainakin silloin kun ongelmaa lähestytään perinteisen lääketieteellisen tutkimuskäsityksen pohjalta.”

Asiantuntijoiden päätelmät viittaavat samaan suuntaan: kaikesta terapiasta on yleensä enemmän hyötyä kuin haittaa. Tämä tunnetaan ns. Dodo-hypoteesina.

”Kukaan ei sanonut: - paikoillenne, valmiina, hep! Vaan jokainen alkoi juosta milloin mieli teki ja lakkasi juoksemasta kun ei enää viitsinyt. Ei siis ollut helppo tietää milloin ralli päättyi. Mutta mitä siitä; kun puolen tuntia oli kulunut, kaikki olivat taas aivan kuivat, ja silloin Dodo äkkiä huusi: - Valliralli on päättynyt!
Kaikki juoksivat läähättäen ja puhisten hänen ympärilleen ja kysyivät: - Kuka voitti?
Siihen kysymykseen ei Dodo voinut vastata harkitsematta, ja se mietti ja mietti ja seisoi kauan yhdellä jalalla ja sormi otsalla, ja sillä aikaa toiset odottivat ääneti.
Vihdoin dodo sanoi: - kaikki ovat voittaneet ja kaikkien pitää saada palkinto."

Jos Liisa ihmemaassa -kirjan Dodo on oikeassa, niin yhteiskunnan varat pitäisi kai sijoittaa etupäässä lyhyisiin terapioihin, koska siten voitaisiin auttaa useampia ihmisiä. Nykyisin Kela tukee kuitenkin enemmän pitkää kuin lyhyttä terapiaa.

Terapiamuotojen keskinäistä paremmuutta koetetaan parhaillaan selvittää laajalla tutkimuksella, joka on käynnissä Helsingin yliopistollisen keskussairaan psykiatrian klinikalla. Tässä psykoterapiaprojektissa on nelisensataa koehenkilöä neljässä eri tutkimusryhmässä.
Kela maksaa.

Tutkimukseen on toistaiseksi mennyt 14 miljoonaa markkaa. ja ensimmäiset tulokset ovat luvassa vuoden 2000 alkupuolella. Hanketta on arvosteltu muun muassa siksi, ettei siihen kuuluvaan psykoanalyysiryhmään tulevia koehenkilöitä arvota, vaan tutkijat valitsevat heidät itse. Tämä voi vääristää analyysiryhmän tuloksia parempaan suuntaan, koska tutkijat eivät tietenkään lähetä monivuotiseen analyysiin potilaita, joille se ei todennäköisesti sovi.

Kysymys Huunan-Seppälälle: Suomen Akatemian tilaama psykiatrisen tutkimuksen arviointityöryhmä ehdotti pari vuotta sitten, että tämän tutkimuksen suunnittelussa käytettäisiin myös ulkomaalaisia asiantuntijoita ja että siihen kuuluvat analyysiryhmä erotettaisiin tutkimushankkeesta. Miksi näin ei kuitenkaan tehty?

HUUNAN-SEPPÄLÄ: Tätä pohditaan parhaillaan, että tehdäänkö näin vai ei, ja tietääkseni tutkimuksen alkuvaiheessa monia ulkomaalaisia huomattavia tutkijoita on konsultoitu tässä asiassa.
Toimittaja: Mutta se analyysiryhmä, sehän ei ole tieteellisesti vertailukelpoinen sitten näiden muiden ryhmien kanssa?
HUUNAN-SEPPÄLÄ: No ei asetelman puolesta, mutta ilmeisesti se on mahdotonta tai osoittautui tässäkin mahdottomaksi.

Freudilaisuus näyttää siis olevan vanhentunut aatesuunta, johon perustuvien terapioiden erinomaisuudesta ei ole näyttöä. Mutta kaikesta huolimatta Freud kiehtoo yhä taiteilijoita ja sivistyneistöä samaan tapaan kuin Marx, Engels ja Jungkin. Tai Jeesus, jos vertaus sallitaan.

ILKKA PYYSIÄINEN: ”Psykoanalyysissa on ainutlaatuista se, että Freudia voidaan verrata uskonnonperustajaan siinä mielessä, että hänellä oli joku aivan erityinen kyky, koska hän pystyi analysoimaan itse itsensä, mitä yksikään analyytikko hänen jälkeensä ei psykoanalyysin oppien mukaan ole pystynyt tekemään. Eli tässä mielessä Freudilla oli tämmöinen aivan erityinen ilmestys, josta sitten lähti käyntiin tämä ketju, aivan niin kuin uskonnonperustajalla on jokin erityinen kokemus, jonka hän sitten välittää oppilailleen ja oppilaat edelleen eteenpäin. Ja sitten syntyy myöskin näitä riiteleviä koulukuntia."

TV-uutiset: ”Suomessa vierailee parhaillaan Euroopan johtava intellektuelli, psykoanalyytikko Julia Kristeva…”

Kristeva on yksi ranskalaisia postmodernisteja, joiden sanotaan kehittäneen freudilaisuutta eteenpäin. Hänen teoksiaan on suomennettu jopa Suomen kulttuurirahaston varoin, päinvastoin kuin Edward Westermarckin Freud-kritiikkiä. Tässä ote Kristevan teoksesta Musta aurinko:

”Masentavan merkitsijän hyväksymisestä kieltäytyminen kertoo kohteen surutyön mahdottomuudesta, ja siihen liittyy usein fallisen äidin fantasma. Fetisismi on ratkaisu masennukseen ja sen merkitsijän kiistämiseen: fetisisti vaihtaa fantasmaan ja välittömän toimintaan sen psyykkisen tuskan (tuskan psyykkisten edustajien) kiistämisen, joka johtuu kohteen menetyksen aiheuttamasta kokonaisvaltaisen tasapainon menetyksestä.”

Kysymys Elina Reenkolalle: ”Siellä hyppäsi muun muassa vastaan tällainen kuin fallisen äidin fantasma. Mitähän se mahtaa olla?

REENKOLA: En osaa ihan tarkkaan sanoa, mutta kyllä se ehkä on sellainen lapsen kuvitelma äidistä, jolla on kaikki valta, myös miehisyys.
Toimittaja: Ja fallos viittaa siis mahtavaan valtaan ja vallankäyttöön?
REENKOLA: Kyllä se on semmoinen mielikuva peniksestä, joka on ikuisesti erektiossa ja jolla on valtaa ja voimaa.

Jotta MOT:tä ei nyt voisi syyttää naisvastaiseksi, lainaan vielä ranskalaisen psykoanalyysin kuuluisinta edustajaa Jacques Lacania. Hänen teksteissään näkyy selvästi psykoanalyytikoiden tapa sekoittaa seksiä ja luonnontieteellisiä sivistyssanoja.

”Niinpä erektiossa olevasta elimestä tulee nautinnon paikan symboli, ei itsessään eikä edes kuvan muodossa, mutta osana joka puuttuu toivotusta kuvasta: siksi se on yhtä kuin miinus yhden neliöjuuri yllä esitetyssä merkityksessä eli nautinnossa, jonka se palauttaa signifioijan puutetta edustavaksi funktioksi (-1) kertoimenaan ilmaisunsa.”

Kuulitte oikein: Lacan esittää yhtälön, jonka mukaan jäykistynyt penis on yhtä kuin neliöjuuri miinus yksi. Tämä saattaa tosin olla syvällistä gallialaista huumoria. Mutta palatkaamme Suomeen. Kaipaamme edelleen tietoa Kelasta. Tuetaanko psykoterapeuttien koulutusta Kelan varoin vai ei?

Antti Huunan-Seppälä: ”Katsoimme sekä Suomen psykoanalyyttisen yhdistyksen että Therapeia-säätiön koulutuksessa olevien kohdalta tämän tilanteen, jotka ovat tällä hetkellä koulutuksessa. Niitä on 120 ihmistä, ja nyt puhumme nimenomaan pitkäaikaisesta terapiasta, ja näistä 120:stä oli kuluneiden viiden vuoden aikana kymmenen prosenttia saanut psykoterapiakorvauksia ja viisi prosenttia pitempiaikaisen psykoterapian korvauksia."

Entä tyydyttääkö tämä vastaus kansanedustajia? Kela-valtuutetut saivat selvityksen kolme viikkoa MOT:n esittämän kysymyksen jälkeen.

Kysymys Huuhtaselle: Teillä oli työvaliokunnassa jotain uutta tietoa tästä minun esittämästäni kysymyksestä. Saitteko te selvityksen asiasta?

HUUHTANEN: No kyllä me saimme ja jatkamme tätä keskustelua noin viikon päästä yleiskokouksessa. Se selvitys minkä me saimme koskee nyt tällä hetkellä koulutuksessa olevia henkilöitä ja heidän tietonsa on nyt erityisen tarkkaan käyty läpi. Ja saimme myöskin tiedon siitä, että käsillä olevilla tiedoilla me emme epäile mitään väärinkäytöksiä.”

Kysymys Heikki Sarmajalle: Kummasta jää ihmiskunnalle rakkaampi muisto, Marxista vai Freudista?

Sarmaja: No Marxin taloustieteessähän on, se perustuu niin paljon Adam Smithiin ja kaikkiin klassikoihin, ja siinä on suurta oivallusta ja sivistystä. Mutta kyllä Marxin historiateoriat ja dialektiikat, niin kyllähän ne on jo historian roskakorissa. No, kyllä ne on vähän veljeksiä, että ei niitä mielellään ottaisi enää seuraavalle vuosisadalle.