Pohjoismaiden lentoyhtiön SAS:n tilanne kurjistuu entisestään. Yhtiö kertoi tänään, että se teki vuoden viimeisellä neljänneksellä tappiota 150 miljoonaa euroa.
Yhtiön liikevaihto laski 20 prosenttia. Edellisvuonna yhtiö teki samaan aikaan tappiota 35 miljoonaa euroa.
SAS iskee kurimuksen kimppuun erilaisin toimenpitein. Ensitöikseen se aikoo kerätä osakeannilla osakkeenomistajilta lisää rahaa noin 500 miljoonaa euroa. Samaan aikaan se aikoo leikata kuluja vuodessa yhteensä 200 miljoonaa euroa.
Yhtiö aloittaa myös laajat irtisanomiset. SAS aikoo irtisanoa tämän ja ensi vuoden aikana lähes 700 työntekijää.
Puolet SAS:n osakkeista on Ruotsin, Norjan ja Tanskan valtioiden hallussa. Ainakin Norja ja Tanska ovat tuoreeltaan ilmoittaneet auttavansa yhtiötä hädässä.
SAS:n toimitusjohtaja Mats Jansson on kuvannut viime vuotta ilmailuhistorian pahimmaksi.
Reuters, AP, YLE Uutiset