- Olen monesti epäonnistunut täällä, mutta nyt hiihto oli hyvä kovassa maastossa. Suksikin toimi, Similä iloitsi.
Similä pystyi tasaiseen suoritukseen, sillä hän pysytteli väliajoissa sijojen 18-21 haarukassa. Eroa voittajaksi kiirehtineeseen Viron Andrus Veerpaluun kertyi 2.13, mutta kymmenenteen sijaan alle minuutti.
- Hiihto oli tämänhetkisen kunnon mukainen, Similä arvioi.
Hän sairastui ennen joulua Ramsaun maailmancupissa ja joutui käyttämään vuoden lopun lepäilyyn. Similän onneksi tauti ei kuitenkaan pitkittynyt, ja hän pääsi tammikuussa taas harjoittelun makuun.
- Väliin tuli aika pitkä kilpailutauko, mutta nyt olen hiihtänyt kuudessa päivässä kolme kisaa, Similä ynnäsi urakkaansa, johon kuului voitokas vapaan hiihtotavan kilpailu Himangalla, maakuntaviesti loppiaisena ja Otepään cup-kisa.
- Tämä sijoitus lämmittää tosi mukavasti, kun alkukausi meni niin ailahtelevasti, Ylivieskan Kuulaa edustava Similä jutteli ja uskoi onnistumisensa antavan potkua koko joukkueelle.
Similä luottaa suomalaisen mieshiihdon nousuun, ja hänen mukaansa merkit ovat hyvät. Olli Ohtonen oli joulukuussa Val di Fiemmen takaa-ajossa 17:s ja Teemu Kattilakoski on hurjassa vedossa.
- Teemu taistelee vapaalla jo kymmenen sakkiin pääsemisestä, Similä valoi luottamusta joukkuekaveriin,
Isometsä pettynyt mies
Similä oli Otepäässä suomalaismiesten ainoa onnistuja. Jari Isometsä oli pettynyt hiihtäjä päädyttyään 35:nneksi (-2.48,3), ja samaa voi sanoa Olli Ohtosesta 39. sijan jälkeen (-2.52,5). Huonosti hiihtäneen Juha Morkon loppuaika oikeutti vasta 50. sijaan (-3.46,3).
Etenkin Isometsä lähti Viroon suurin toivein.
- Tämä oli tällä kaudella ensimmäinen kisa, josta odotin jotain. Takana oli hyvä harjoitusjakso, mutta kisa oli vaikea. Lähdin varovasti liikkeelle, koska nämä maastot ovat raskaat. Se matkavauhti jäi päälle eikä puristusta löytynyt, Isometsä kertoi ja arveli aloittavansa "herkistelyn herkistelyn" löytääkseen kunnon vauhdin.
Ohtonen ja Morko olivat kumpikin pettyneitä hiihtoonsa, mutta äkkiseltään verkkaiseen menoon ei löytynyt syytä.
STT