Jos käytät tätä palvelua kännykällä suosittelemme, että siirryt palveluun yle.mobi (yle.mobi). YLE.mobi on suunniteltu puhelimille ja käytettävissäsi on myös runsas video ja podcast valikoima.
Tulli on saanut käyttöönsä ensimmäisen koneellisen huumeidenetsijän. Laite etsii lääkeaine- ja huumejäämät sananmukaisesti kädenkäänteessä, sillä sivelemällä liikuteltava tunnistin osaa tonkia matkatavaroista pienimmätkin jäämät. Tulli lupaa, että huumekoirille riittää kuitenkin töitä jatkossakin.
Varkaudessa tapahtunut vauvan sieppaus on selvinnyt. Rikoksesta epäiltynä kuulusteltu tyttö on tunnustanut teon. Tytön kertoman mukaan hänen tarkoituksenaan ei ollut vauvan vahingoittaminen vaan kyseessä oli päähänpisto.
Kerrostalojen ovipuhelimet ja lukitut alaovet ovat hankaloittaneet Jehovan todistajien kiertelyä ovelta ovelle. Kiertämisen sijaan ihmisille lähetetään käsinkirjoitettuja kirjeitä, jotka ovat hämmentäneet kirjeen saajia.
Harvialan koulukodissa Janakkalassa etsitään uusia keinoja kovia kokeneiden nuorten tunteiden purkamiseen. Yläkouluikäiset pojat ovat syksystä alkaen saaneet tehdä musiikkia rap-musiikin ammattilaisten, Karri "Paleface" Miettisen ja Seppo "Steen1" Lampelan kanssa.
Satamalakon sovittelu keskeytettiin perjantai-iltapäivänä. Valtakunnansovittelija Esa Lonka ei osaa vielä arvioida, milloin neuvotteluja voidaan jälleen jatkaa. Keskusjärjestöjen puoleen Lonka ei ole valmis kääntymään sovinnon löytämiseksi.
Itävallasta on löytynyt kaksi sodanaikaista joukkohautaa, joissa on noin 70 natsihallinnon surmaamaa ihmistä. Itävallan viranomaisten mukaan uhrit surmasi natsipuolueen taistelujärjestö SS.
Korkein oikeus on antanut valitusluvan syyttäjälle ja asianomistajalle niin sanotussa nänninimemisjutussa. Korkein oikeus päätti valitusluvasta torstaina. Oikeus on pyytänyt perjantaina vastineen jutun vastapuolelta.
Apulaisoikeusasiamies patistaa puolustusvoimia hankkimaan varusmiehille parranajovälineitä. Hiustenleikkureita voi jo varuskunnissa lainata.
Venäjällä on noussut suuri kohu Turun sosiaaliviranomaisten päätöksestä huostaanottaa suomalais-venäläisen perheen seitsemänvuotias poika. Venäjän viestimissä on esitetty epäilyksiä Suomen viranomaisten venäläisvastaisuudesta.