572 573 [574] 575 576

[2010-2011]

Osa 574, 07.04.2012

VIIMEINEN VAROITUS

Niina saa Aleksin kiinni myymästä kadulla Niinan lääkekaapista varastettuja lääkkeitä. Pilkaman neuvosta hän päättää yrittää vaikuttaa Aleksiin tällä kertaa hyvällä. Niina lupaa Aleksille olla kertomatta asiasta mitään Teemulle.

Aleksi on juuri palauttamassa varastamiaan lääkkeitä lääkekaappiin, kun Teemu saa hänet kiinni. Teemu ei usko selityksiä, vaan antaa Aleksille vihoviimeisen varoituksen.

 

Pertti yrittää järjestää asioitaan Kostilta perimänsä hankalan asiakkaan kanssa. Asiakas vaatii Kostin virheen takia suuria korvauksia. Ainoa järkevä vaihtoehto tuntuisi olevan lopettaa koko firma konkurssiin ja siirtyä eläkkeelle. Pertti kuitenkin sisuuntuu ja päättää käydä täysillä IPF:n kimppuun, pelastaakseen firmansa. Vasta nyt hänelle selviää, että Niina on juuri kyseisen firman palveluksessa.

 

Janne ja Aino suunnittelevat pientä remonttia, jotta Martille saataisiin enemmän yksityisyyttä. Niinan ehdotuksesta he päättävät järjestää seinänrakennustalkoot, joihin myös Aleksi saa luvan osallistua. Talkoot sujuvat hyvin, Aleksi ja Marttikin saavat sovittua välinsä, mutta Janne saa huomata, että hänen mielipiteensä eivät kodinsisustuksessa paljoa paina. Kesken talkoiden Pilkama hälyttää Niinan työpaikalle, vain koska on kyllästynyt heidän suhteensa platoniseen luonteeseen. Niina ei kuitenkaan ole valmis menemään pidemmälle, ainakaan vielä.

 

Puhelinhäirikkö piinaa Mirjaa edelleen. Otto tarjoaa kaivattua lohtua, mutta yllättäen Mirja ryhtyykin epäilemään juuri Ottoa stalkkaajakseen. Mirja haukkuu Oton pystyyn tämän tyttären läsnä ollessa. Kun Mirjalle selviää oma virheensä, hän joutuu pyytämään Otolta kauniisti anteeksi.

 

Pertti alkaa järjestellä omaisuutensa uusjakoa, mahdollisten korvausvaatimusten pelossa. Toisin kuin muut lapset, Mirja ei suostu ottamaan osaa isänsä asunnosta omistukseensa. Eevan kanssa Pertillä sen sijaan menee paremmin kuin koskaan. Yhteinen hetki päättyy yllättäen kiihkeään suudelmaan.

 

Niina tajuaa Pertin papereista, että Pertin asiakkaan vaatimusten takana on tunnettu tutkijajoukko, joka on ennenkin väärentänyt tutkimustuloksia korvausten toivossa. Pertti ei kuitenkaan usko Niinan varoittelua, vaan päättelee, että IPF:ssä ollaan jo kovastikin peloissaan.

 

Pilkama ja Niina päättävät lähteä yhdessä uudelle työmatkalle, mutta Pilkama saa yhtäkkiä aivoverenvuodon, ja joutuu sairaalaan. Vastoin aikaisempaa vakaumustaan hän päättää sittenkin suostua leikkaukseen, Niinan takia.