Julia tunkee väkisin Riston keikalle, jotta Risto opettaisi hänelle rakennushommia, ja ottaisi hänet töihin. Yllättäen pariskunnalla on hauskaa yhdessä. Julia kuitenkin suuttuu, koska huomaa Riston peittelevän sormustaan.
Ninni ei saa mistään selville, kuinka Pertin on käynyt. Luotoloiden ja Mäkimaiden suhteet eivät ole parhaimmillaan, ja onnettomuus aiheuttaa syyttelyä puolin ja toisin.
Hannes ja Timo-Veli saapuvat Jerisjärveltä Karinin luokse. Kaikki Luotolat kokoontuvat Teemun ja Niinan luokse viettämään iltaa yhdessä. Koko perhe on koossa ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, Aleksia myöten. Karinia hermostuttaa, kuinka Timo suhtautuu häneen, varsinkin kun Karinilla on tiedossa, että Hannes mahdollisesti suunnittelee Helsinkiin muuttoa Timon kanssa.
Niina saa sairaalasta yllättävän ja järkyttävän tiedon, että Pilkama on kuollut. Hänellä ei ole kuitenkaan tilaa ja aikaa surulleen, koska koko suku on juuri kokoontumassa heidän luokseen. Yllättävä lohduttaja löytyy lopulta Karinista.
Karinin ja Timo-Velin suhde tuntuu Karinin suureksi helpotukseksi olevan kunnossa, mutta Hannes pilaa tunnelmaa uhoamalla Mäkimaiden käytöksestä.
Sairaalassa yritetään saada painetta Pertin aivoissa laskemaan. Mäkimaat valmistautuvat pahimpaan. Odottaminen ja huoli tuovat kaikkien syvimmät tunteet pintaan.
Ninni ja Hannes tulevat sairaalaan saadakseen tietoa Pertin voinnista, ja Hannes joutuu Jannen kanssa melkein käsirysyyn. Vanhat kaunat nostetaan jälleen pöydälle.
Arto saapuu työmatkaltaan Venäjältä Eevan tueksi, mutta ei saa vaimoonsa kontaktia. Pertin onnettomuus on tuonut Mäkimaiden perheen tiiviisti yhteen, ja Arto joutuu tajuamaan olevansa ulkopuolinen.
Otto tarjoaa Mirjalle kaivattua lohtua, ja Mirja päätyy suutelemaan Ottoa. Mirja ei kuitenkaan tiedä, että häntä pitkään vainonnut puhelinhäirikkö on juuri Otto.
Pertti avaa silmänsä ensimmäisen kerran.