|
|
TV2 su klo 22.05 |
||||||||
![]() Nokian vesikriisi |
||||||||
|
Vettä sakeampi vesi ravistaa yhteiskuntaa
Marraskuun lopussa 2007 alkoi Nokialla vesikriisi, jonka seuraukset tuntuvat vieläkin. Suomen mittapuussa kyse oli suuronnettomuudesta ja se osoitti miten haavoittuvainen meidän yhteiskuntamme voi olla. Vesikriisin aikana likaisesta vedestä sairastui noin 6000 ihmistä. Kriisi alkoi kun likavedenpuhdistamolta pääsi yhteensä 450 000 litraa puhdistettua jätevettä, ns. teknistä vettä, kaupungin vesijohtoverkkoon. Syyn löytäminen kesti muutaman päivän ja sen jälkeen alkoi kuukausia kestävät mittavat puhdistustyöt. Moni oli kuitenkin jo ehtinyt juoda likaista vettä ja sairastua. Yksi vakavasti sairastuneista on Irja Salonen. Hän sai vedestä salmonellainfektion, joka pesiytyi lonkkaniveleen. Lopputuloksena on lonkkaleikkaus ja nivelen vaihto tekoniveleksi. Takana on nyt lähes kahden vuoden tuskainen taival. Onnettomuuden sattuessa on tarve löytää syyllinen. Poliisitutkinta on edelleen kesken. Lopulliset tuomiot ovat vielä antamatta. Likavesilaitoksen hoitajan inhimillinen erehdys sai kauaskantoiset seuraukset. Julkinen mielipide leimasi syylliseksi vesilaitoksen johtajan Juha Menosen, jota syytettiin mm. tiedottamisen puutteista. Vesikriisi toi esille Nokian kaupungista muutakin kuin pöpöt putkista. Osmo Rauhala vaatii Nokian kaupungin johdolta vastuunottoa vesikriisistä. Rauhalan mukaan tarvitaan myös lisää avoimuutta ja keskustelua kaupungin asioista. Kun kaupungissa on kriisi, tarvitaan myös auttajia. Ohjelmassa tapaamme mm. vapaaehtoisia vedenjakajia, jotka kokivat välillä olevansa myös katujen psykiatreja. Toimittaja Maarit Lehtonen, kuvaaja Jyrki Lehtonen, kuvaussihteeri Erika Martikainen, leikkaaja Sami Kivimäki ja tuottaja Anne Flinkkilä. |
![]() |
|||||||
Mikä on Kohtauspaikka? | Luokkakuva | Satunnaiset sankarit | Parempi ero | Palaute |
|
Yleisradio OY PL 64 00024 Yleisradio Radiokatu 5 00024 Helsinki | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etusivu.toimitus@yle.fi |
Vastaavat ohjelmatoimittajat |
||