|
|
TV2 su klo 22.05 |
||||||||
![]() Malagan bussiturma |
||||||||
|
Bussiturman jälkeen mikään ei ole kuin ennen
Suuren suosion saanut Satunnaiset Sankarit-sarja jatkuu nyt uusilla osilla. Ensimmäiseksi käsitellään Malagan bussiturmaa. Moni muistaa vielä elävästi lehtien kuvat viime vuoden keväältä, kun suomalaisten lomalaisten matka Espanjan aurinkorannalla päättyi kohtalokkaaseen kolariin moottoritiellä. Rattijuopon aiheuttamassa kolarissa sai surmansa 9 suomalaista ja 42 loukkaantui. Piia Gyntherin sekä Jelena Liikan perhe olivat mukana onnettomuusbussissa. Liikan 6-vuotias Katja menehtyi ambulanssissa matkalla sairaalaan. Piia Gynther loukkaantui hengenvaarallisesti, mutta pääsi espanjalaisen tehohoidon jälkeen ambulanssilennolla Suomeen, missä hänet vielä leikattiin. Katja Liikan isän odotti jo lomalaisten kotiinpaluuta, kun kuuli onnettomuudesta. Hätä oli suuri kun kukaan ei tuntunut tietävän, onko Katja elossa ja mihin sairaalaan hänet oli viety. Tieto Katjan kuolemasta tuli vasta 19 tuntia onnettomuuden jälkeen. Perheen suru on suuri, mikään ei ole enää kuin ennen. Kolarin espanjalainen aiheuttaja odottaa vapaana oikeudenkäyntiä. Espanjalaisen käytännön mukaan mitään ei voida päättää ennen kuin kaikkien onnettomuudessa loukkaantuneiden uhrien lopulliset vammat ovat tiedossa. Kolarin vuosipäivänä Piia palaa onnettomuuspaikalle ja auttajien luokse. Käynti ei ole helppo, mutta se auttaa Piiaa käsittelemään asian loppuun. Tärkeää on myös antaa kiitokset sekä espanjalaisille auttajille että suomalaisille vapaaehtoisille jotka valvoivat sairaalassa Piian vuoteen vierellä. Sarjan toimittajana on Maarit Lehtonen, kuvaajana Jyrki Lehtonen, leikkaajana Sami Kivimäki, kuvaussihteerinä Erika Martikainen ja tuottajana Anne Flinkkilä. |
![]() |
|||||||
Mikä on Kohtauspaikka? | Luokkakuva | Satunnaiset sankarit | Parempi ero | Palaute |
|
Yleisradio OY PL 64 00024 Yleisradio Radiokatu 5 00024 Helsinki | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etusivu.toimitus@yle.fi |
Vastaavat ohjelmatoimittajat |
||