yle.fi
Hae yle.fi:stä:


   
 
  Satunnaiset sankarit

JYVÄSKYLÄN JUNAONNETTEMUUS
      OSAT

 25.10.2009 Konginkangas

 18.10.2009   Tsunami

 1.11.2009  M/S Estonia

 18.3.2007  Jyväskylän
    junaonnettomuus


 25.3.2007   Myyrmanni

 8.11.2009    Lapua
     
     
       
 
  Jyväskylän junaturma muutti Anun elämän

- Pitääkö ihmiselle tapahtua jotain kauheaa ennen kuin hän tajuaa, mikä elämässä on arvokasta? Näin pohtii Jyväskylän junaturmasta selvinnyt Anu Jukantupa Satunnaisten sankarien neljännessä osassa. Anu tapaa ohjelmassa Kriisikeskus Mobilen vastaavan kriisityöntekijän Monica Hynnisen ja Jyväskylän palolaitoksen savusukeltajan Jarmo Kiisken. Onnettomuuskuvia katsellessaan Anu huomaa sydämensä hakkaavan entistä nopeammin. Heti onnettomuuden jälkeen hän ei ymmärtänyt, miten onnekas oli.

- Kävin koko kevään psykologin luona. Kerroin joka kerta saman tarinan, mutta muistin koko ajan enemmän ja itkin vähemmän. Onnettomuus muutti elämäni. Halusin tehdä asiat nyt enkä myöhemmin, Anu kuvaa.

Jyväskylän junaonnettomuus tapahtui 6. maaliskuuta vuonna 1998. Junassa oli noin 500 matkustajaa. Heistä 10 kuoli ja noin 90 loukkaantui. Matkustajat ehtivät tajuta ennen rysähdystä, ettei kaikki ollut normaalisti, sillä juna lähestyi kovaa vauhtia kohti asemaa. Vapaapäivällä ollut palomies Pentti Lahti oli asemalla vastassa poikaansa Jarkko Lahtea. Hän näki, miten ajolinjat heiluivat oudosti. Lopulta hän näki junanvaunuja kaatuneena ja soitti palokunnan paikalle. Myöhemmin hän näki, kun Jarkko astui junasta ulos.

Jyväskylän palolaitoksen esimiehelle Pauli Nurmiselle ja savusukeltaja Jarmo Kiiskelle totuus onnettomuuden laajuudesta valkeni vasta, kun he näkivät ratapihalle. Lopullinen tulos selvisi, kun he pääsivät kaatuneeseen vaunuun.

- Yleensä on niin, että onnettomuustilanteessa ne ihmiset, jotka ovat pahiten loukkaantuneita eivät pidä meteliä, turmajunassa matkustajana ja auttajana ollut kirurgi Juhani Merikanto sanoo.

Ohjelmassa Juhani Merikanto kohtaa turmajunassa niin ikään olleen freelancer-toimittaja Juha-Veli Jokisen. Molemmat ryhtyivät onnettomuuspaikalla töihin; Juhani hoitotyöhön ja Juha-Veli toimittajan. Juhani sanoo, että hänen velvollisuutensa oli auttaa. Juha-Veli taas kertoo, että hän huomasi olevansa keskellä skuuppia ja otti toimittajan roolin. Miesten junamatkustukseen onnettomuus ei ole vaikuttanut, mutta elämänasenteeseen kyllä.

- Koen, että minulle annettiin mahdollisuus jatkaa ja tehdä hyvää elämässäni. Ihmissuhteet, ystävät ja oma perhe ovat tulleet tärkeämmiksi, Juhani toteaa.

Ohjelmassa nähdään aikaisemmin julkaisematonta aitoa kuvamateriaalia onnettomuuspaikan päältä.

Tuotanto: Anne Flinkkilä / YLE Asiaohjelmat

  Kuva: Jyrki Lehtonen









 

 
Mikä on Kohtauspaikka?  |  Luokkakuva  |  Satunnaiset sankarit  |  Parempi ero  |  Palaute
 
Yleisradio OY PL 64 00024 Yleisradio
Radiokatu 5 00024 Helsinki  |  Puh. +358 9 14801  |  Sähköposti: etusivu.toimitus@yle.fi

Vastaavat ohjelmatoimittajat