yle.fi
Hae yle.fi:stä:

    

   
 
  Luokkakuva

Luokkakuva: osa 30.
     


LUOKKAKUVA

 Osa 27.     28.3.2010

 Osa 28.     4.4.2010

 Osa 29.     11.4.2010

 Osa 30.     18.4.2010

 Osa 31.     25.4.2010

 Osa 32.     2.5.2010


 3. Tuotantokausi

 2. Tuotantokausi

 1. Tuotantokausi
     
     
       
 
  Neumann ja Juha Pihlajamaa

Katujätkän henkinen suoja

Muusikko Neumann tapaa Luokkakuvassa koulukaverinsa, joka oli henkinen suoja 70-luvun villissä Porissa. Oma naapurusto Kuukkari ja sen jengi olivat piiri, jossa silloinen Pertti Nieminen poikavuosinaan pyöri. Jatkuvilla tappeluilla jengit asettivat alueet järjestykseen, aina piti olla varuillaan. Neumann ja koulukaveri Juha Pihlajamaa suojelivat tiiviisti toistensa selustaa.

Dingo-ajat olivat vasta villi unelma, kun Neumann teki ensimmäiset rumpunsa ämpäristä ja sen ympärille viritetystä "plastiikasta". Ensimmäinen keikka oli naapurissa, pääsymaksuna kaksi penniä. Pertti ja Juha soittivat kitaraa yhdessä, hoilasivat suosikkiyhtyeittensä biisejä mukana. Pertti haaveili kuuluisuudesta, joka saapuikin kymmenen vuoden päästä valtavana vyörynä.

Neumann haaveili merille lähdöstä jo koulussa; Juhaa peloteltiin merille joutumisella. Äidin lupalapulla Neumann lähti Porista merille ja osti Kanadasta kitaran, jolla kansaan uponneet kappaleet alkoivat muodostua. Hän soitti kriittiselle yleisölle laivan messissä, ja kun ehti takaisin maihin, hän pyysi Juhaa kuuntelemaan laulujaan. Joukossa oli jo myös versio kappaleesta Sinä ja minä.

- Laulu tuli suoraan sielusta, ajattelin, että katos, poika on oppinut soittamaan. Näin tunnelin päässä valoa, Juha Pihlajamaa muistelee Neumannille ja Suomi-rokille merkittäviä hetkiä.

YLE Asiaohjelmat


 

YLE TV2
su 18.4.2010 klo 22.15
ke 21.4.2010 klo 15.10
su 25.4.2010 klo 17.00

 

 
YLE TV2  | Mikä on Kohtauspaikka?  |  Palaute
 
Yleisradio OY PL 64 00024 Yleisradio
Radiokatu 5 00024 Helsinki  |  Puh. +358 9 14801  |  Sähköposti: etusivu.toimitus@yle.fi

Vastaavat ohjelmatoimittajat