Turkulainen kitaralegenda Tommie Mansfield oli amerikkalaisuuden ehdottomin lipunkantaja 1960- ja 70-lukujen suomalaisessa rockelämässä.
Tommie Mansfield (oik. Pekka Nurmi 1940-1981) kiinnostui rock and rollista jo varhain. Vuonna 1955 hän teki myös ensimmäisen sähkövahvisteisen kitaransa.
Rockista ja konservatiivisista amerikkalaisarvoista innostunut nuorukainen poimi itselleen uuden epävirallisen sukunimen filmitähti Jayne Mansfieldiltä. Kantriin ihastuttuaan hän ryhtyi käyttämään buutseja ja esiintyessään myös tavaramerkiksi muodostunutta stetsonia.
Tommie oli lapsuudessaan sairastanut aivokalvontulehduksen ja joutui sen seurauksena käyttämään voimakkaita särkylääkkeitä. Tämä lienee ollut osasyy hänen erikoiseen persoonallisuuteensa.
Mansfield ystävystyi Jussi Raittisen kanssa Roobertin Rock Shown kesäkiertueella vuonna 1961. Hän elätti itseään kitaranikkarina ja tuli muusikkopiireissä tunnetuksi myös ankarana perinteisen rock´n´rollin ja kantrin tikuttajana.
Tommie ei ollut kovin tottunut yhtyesoittoon, ja usein hänen keskittymiskykyään häiritsi lukuisten potikoiden säätely. Parhaimmillaan soitto oli kuitenkin lennokasta, ja sitä tehosti vauhdikas lavashow. Selällään soittava kitaristi tallentui myös vuonna 1966 tehtyyn Topralli-filmiin.
1960-luvun lopussa Tommie soitti turkulaisessa Uudenmaankatu 15 -yhtyeessä. Samoihin aikoihin Jussi Raittinen kokosi hänen ympärilleen Tommie Mansfield Groupin. Ryhmä pani alulle vanhan rock and rollin henkiinherättelyn Suomessa.
Viimeisinä vuosinaan Tommie oleskeli paljon Helsingissä, ja hänet nähtiin usein jammaamassa Elmu-klubin lavalla. Mm. Elmun puheenjohtaja Henrik Otto Donner luonnehti häntä myöhemmin "neroksi". Mansfield kuoli puhjenneeseen mahahaavaan heinäkuussa 1981.