Baritoni Toivo Louko (1884-1944) teki elämäntyönsä Suomalaisessa Oopperassa, jonne hänellä oli kiinnitys vuodesta 1921 alkaen.
Louko esiintyi muun muassa Leevi Madetojan opperoiden "Pohjalaisia" ja "Juha" kantaesitysten päärooleissa. Toivo Louko on myös säveltänyt Varsinaissuomalaisten laulun Väinö Kulon tekstiin.
Toivo Loukon äänitykset ajoittuvat vuosille 1925 ja 1929. Hän levytti melko runsaasti, pääasiassa kansanlauluja, joitakin yksinlauluja ja muutaman dueton Madetojan Pohjalaisista yhdessä Lahja Lingon kanssa.
Oskar Merikannon säveltämä ja A. W. Koskimiehen sanoittama "Kymmenen virran maa op.57" tunnetaan Pohjanmaan ja Peräpohjolan maakuntalauluna. Toivo Louko laulaa tuntemattoman orkesterin säestyksellä. Äänitys vuodelta 1929 on tehty Odeon -levymerkille.