Tabula Rasa: Uskollinen
Bay City Rollersin ja Mudin fanit saavat nyt kuulla jotain paljon kunnianhimoisempaa, luvattiin Pop-Liisan katsojille joulukuussa 1976.
Hämäläisen progen lippulaiva Tabula Rasa julkaisi vuonna 1975 Tukholmassa äänitetyn esikoisalbuminsa. Seuraavana vuonna yhtye palasi Tukholmaan levyttämään albumia Ekkedien tanssi.
Yhtyeeseen kuuluivat tuolloin Heikki Silvennoinen (kitara), Jarno Sinisalo (piano), Jukka "Juke" Aronen (rummut), Tapio Suominen (basso) ja Jukka Leppilampi (laulu).
Albumin ilmestyttyä Leppilampi jätti orkesterin uskonnollisista syistä. Hänet korvasi Jukka Salmela, joka nähdään myös Pop-Liisan taltioinnissa.
Tekstejä Tabula Rasalle teki Mikko Alatalo, joka itsekin oli jo ehtinyt nousta pop-suosikiksi. Sävellys on Heikki Silvennoisen ja sovitus yhtyeen.
Teksti: Jukka Lindfors
