Suomessa kesäaika otettiin käyttöön keväällä 1981. "Aikaa kello kahden ja kolmen välillä ei ensi yönä ole", informoi uutisjuttu.
Kesäaikaa oli tosin kokeiltu toisen maailmansodan aikana vuonna 1942, mutta jokavuotiseksi käytännöksi se tuli vasta maaliskuussa 1981.
Tuolloin uskottiin kesäaikaan siirtymisen säästävän kymmeniä miljoonia markkoja energiankulutuksessa, koska päivänvaloa saatiin myös illemmaksi.
Maaliskuisena yönä 1981 energiaa kului kuitenkin virallisten kellojen viisareiden siirtäjiltä.
Myös Yleisradiossa kelloja oli siirrettävänä tuhat. Ennen aamukuuden aikamerkkiä jokainen kello täytyi vielä tarkistaa. Rautateilläkin kellot siirtyivät nappia painamalla vain suurimmilla asemilla. Noin 500 paikakunnan asemanhoitajille oli luvassa yötöitä, koska kellot täytyi siirtää käsin.
Kansaa kuitekin rauhoiteltiin, että kellon voi siirtää jo nukkumaan mennessään ja TV-uutisetkin tulevat myös kesäaikaan totutusti kello 20.30.