Sinivalkoista suksea vauhditettiin dopingilla jo 1940-luvulla
Suomalaista suksimahtia ryyditettiin 1940-luvulla pervitiinillä, sodasta tutulla ihmeaineella. Mestarihiihtäjä Aku Kiuru kuvailee avoimesti ja värikkäästi aineiden jakelua hiihtäjille ennen starttia ja kesken kilpailunkin. "Höökipulveri” oli niin tanakkaa ainetta, että se sai "kuolleetkin kulkemaan".
Hiihtolatujen takavuosien väriläiskä, mestarihiihtäjä August Kiuru (1922—2009) piirtää Nappihiihto-ohjelmassa mielenkiintoisen kuvan dopingin käytön historiasta suomalaisessa maastohiihdossa. Kiuru osallistui mm. vuoden 1948 ja 1956 olympialaisiin ja hiihti ensimmäisen osuuden Falunin MM-kisojen voitokkaassa viestijoukkueessa 1954.
Aktiiviuransa jälkeen Kiuru toimi Suomen hiihtomaajoukkueen huoltoryhmässä kaikissa arvokisoissa vuoteen 1985 saakka. Kiurun omien sanojen mukaan hänen tehtäviinsä kuului mm. nappimiehenä toimiminen.
Kiuru kertoo hurjia tarinoita omalta uraltaan niin hiihtäjänä kuin huoltotehtävissä. Hänen sukupolvelleen tärkein "täke" oli pervitiini, Saksassa ennen toista maailmansotaa kehitetty metamfetamiinipiriste, joka suorapuheisesta Kiurusta oli "helvetin hyvä keksintö".
Kiuru muistelee mm. vuoden 1948 talviolympialaisia, jolloin hän "löi pillerit suuhun" 50 kilometrin kisan keskeyttäneelle Benjam Vanniselle. "Benkku haki suksensa lumihangesta ja hiihti olympiapronssia", Kiuru kuvailee.
Myös Kiurun aviopuoliso Paula todisti pervitiinin tehoa, kun kokeili sitä kerran uuvuttuaan kesken kotitöiden. Kahdella pillerillä silitys alkoi sujua kuin tanssi.
Aku Kiuru ei koe takavuosien dopingia minkäänlaiseksi ongelmaksi, vaan nostaa päinvastoin hattua Veli Saariselle ja muille tuon ajan valmentajille. Miehet olivat kovia, mutta jos hiihtäjä ei käyttänyt nappeja, hän oli tyhmä, sillä muuallakaan ei hiihdetty ”pelkän ruisleivän voimalla”.
Ohessa nähdään otteita vuonna 1998 tehdystä haastattelusta. Kiuru kertoo näytteissä myös mm. urheilijoiden vaikeasta suhteesta selostaja Pekka Tiilikaiseen, Chamonix´n vaietusta suksirikkeestä sekä presidentti Kekkosen kalavaleesta.
Teksti: Jukka Rönkä ja Jukka Lindfors
