Peipposet laulavat
Yleisradion pitkäikäisimpiä musiikkitähtiä oli kansanlaulukuoro Peipposet, joka pysyi radioaalloilla kaikkiaan 34 vuotta.
Kuoro perustettiin maisteri Kai Maasalon aloitteesta. Esikuvina olivat ulkomaisten radioyhtiöiden, mm. Saksan ja Neuvostoliiton vastaavat kansanlaulukuorot.
Kuoron ydin kerättiin Kansalliskuorosta, josta rouva Suoma Korma toi mukanaan noin 15 hengen joukon perusjoukon Peipposiin.
Peipposia johti vuosikymmenien ajan Yleisradion säestäjä Mikko von Deringer. Loppuvaiheessa johtajana toimi kapellimestari Veikko Huuskonen.
Kuoro lakkautettiin vuonna 1986, kun Yleisradio päätti osallistua kansanmusiikkiyhtye Tallarin kolmikantarahoitukseen.
Tuolloin todettiin, ettei Peipposet missään nimessä ollut vanhanaikainen ilmiö; kuoro vain oli jo laulanut keskeisen ohjelmiston läpi.
Teksti: Jukka Lindfors
