Näin tehtiin Juicen Odysseus
Erkki Aallon tv-dokumentti kuvaa Odysseus-laulun syntyvaiheita vuonna 1974. Coitus Int esittää uutuusbiisin Tampereen yo-talolla.
Odysseusta ruoditaan ohjelmassa monelta kantilta. Säveltäjä Mikko Alatalo kyselee sanoittaja Leskiseltä laulun tarkoitusta, ja hovikriitikko Harri Rinne arvioi kappaleen liveversiota heti esityksen jälkeen.
Odysseus julkaistiin Juicen toisella lp-levyllä Per Vers, runoilija vuonna 1974.
Juice Leskinen nousi suomalaisen musiikkialan huipulle vuonna 1974, kun hitit Marilyn ja Jyrki Boy soivat tiuhaan radiossa. Leskisen musiikillinen tuotanto on erittäin monipuolista, mutta parhaiten hänet muistetaan melodisesta rockmusiikista.
Suosituimmillaan Juice oli 1980-luvun alussa. Tuolloin ilmestyi mm. Viidestoista yö, joka on edelleen yksi suomalaisten "kansallislauluja". Juicella oli myös sarja "maantieteellisiä" lauluja kuten Eesti, Ilomantsi ja synnyinpaikasta kertova Juankoski Here I come.
Leskisen moniin yhtyeisiin kuuluvat mm. Coitus Int, Juice, Juice Leskinen Slam ja Juice Leskinen Grand Slam. Levytysuransa hän aloitti Mikko Alatalon ja Harri Rinteen kanssa Coitus Int –yhtyeessä vuonna 1974.
Leskinen oli myös Suomen suosituimpia lauluntekijöitä. Hän on tehnyt sanoituksia mm. Maaritille, Kirkalle, Katri Helenalle ja Yö-yhtyeelle.
Juicen käsialaa oli myös 1980-luvun puolivälin hyväntekeväisyyskappale Maksamme velkaa.
Teksti: Paavo Rytsä - Jukka Lindfors
