Viihdeyrittäjä Tauno Suojasen sumeilematon tyyli ja värikkäät tempaukset ovat taanneet hänelle pysyvän sijan alan kansanperinteessä. "Tappi" haistoi kaikessa mahdollisuuden kääriä tuohta, olipa kyseessä iskelmäsolisti, kitarabändi, ulkomainen tv-tähti, sokea laulaja, ugandalainen talousopiskelija tai iso pässi.

Tauno Suojasen ja Pauli Lehtisen tamperelainen Viihdeohjelma Oy oli 1960-luvun tunnetuimpia ohjelmatoimistoja. Tuon ajan toimistoja pidettiin usein rahanahneina, ja vuonna 1966 tehdyssä tv-haastattelussa Suojaseltakin tiukataan, oliko tämän linjana "rautalanka soimaan ja rahat pois".

Kuuluvalla äänellä kommunikoiva yrittäjä vakuuttelee toimistossaan useaan otteeseen, että "ohjelman pitää olla kova ja se maksaa". Repliikit kuulostavat välillä melkein ulkoa opetelluilta. Kysymykseen laulajien palkkioista Suojanen vastaa ajankohdan suosituimman "kevyen linjan äänijänneartistin" ansaitsevan 15—20 tuhatta markkaa kuukaudessa (vuoden 2011 rahanarvon mukaan 24—31 tuhatta euroa/kk). Haastattelun lomassa Suojaselle ilmoitetaan Hectorin keikan peruuntuvan sairastumisen johdosta. Määräys tulee empimättä: "Pyytäkää lääkärintodistus!"

Yksi Suojasen hankkeista oli näkövammaisen Kari Purhosen markkinoiminen "Suomen Ray Charlesina". Hän oli tutustunut pianonsoittotaitoiseen nuorukaiseen tamperelaisessa ravitsemusliikkeessä ja oivaltanut heti, että "Suomessa ei ole vielä yhtään sokeaa laulajaa". Maailmalta niitä löytyi montakin: Ray Charlesin jälkeen Stevie Wonder ja etenkin José Feliciano olivat isoja nimiä.

Suojanen onnistui nostamaan näkövammaisen laulajan ilmiöksi, mutta tämän itsensä oli vaikea tottua äkkijulkisuuteen. Purhosesta oli toki miellyttävää päästä ansaitsemaan musiikillaan, mutta sokeuden varjolla tehtyä imagoa hän ei toivonut. Lehti-ilmoitusten ja lavajuontojen keskeinen viesti oli kuitenkin, että illan tähti oli "syntymästään saakka sokea" eikä "koskaan elämänsä aikana ole nähnyt".

Viihdeohjelman keikkamyyjänä toiminut Markku Aartio muistaa Suojasen omaperäisenä persoonana ja armottomana liikemiehenä, joka "haistoi hommat". Toimisto tuotti Suomeen mm. Rolling Stonesin, Virginialainen-sarjan tähden James Druryn, Inger "Peppi Pitkätossu" Nilssonin ja Vaahteramäen Eemeliä esittäneen Jan Ohlsonin.

Osa Aartion kertomuksista on viihdealan folklorea, jossa päähenkilöt ovat aikojen kuluessa vaihtuneet toisiksi. Tarinasta, jossa Suojanen kauppaa brittiyhtyettä "paskaisuuden" varjolla, on myös toisinto, jossa myytävä yhtye on tanskalainen. Hauska juttu siitä, että Suojanen olisi vaatimattomilla englannintaidoillaan tilannut Who-yhtyeen Suomeen vahingossa, liittyy alun perin helsinkiläiskollega Leo Heinoseen, joka toikin Whon maahan vuonna 1967.

Suojasella riitti tempauksia omastakin takaa. Jos Tampereella tuli vastaan ugandalainen taloustieteen opiskelija, tälle opetettiin laulu Isontalon Antista, lykättiin bongorummut syliin ja myytiin saman viikon lauantaiksi keikka maakuntaan. Artistilöytöä mainostettiin asiaankuuluvasti: "Aito neekeri laulaa suomeksi!" Kun Martti Innasen laulu Gunnar-pässistä nousi hitiksi, Suojanen keksi kiinnittää laulajan kesäkiertueen vierailevaksi tähdeksi oikean pässin. Se viihdytti yleisöä mm. tekemällä aloituskappaleen aikana tarpeensa lavalle.

1960-luvun ohjelmatoimistot eivät tyytyneet vain keikkamyyntiin ja kovaan mainontaan vaan organisoivat myös fanitoimintaa.Viihdeohjelman sihteeri Ulla Raitamaa pyöritti sivutöinään mm. ruotsalaisen Lenne & The Lee Kingsin ihailijakerhoa.

Tauno Suojasen muistetuimpia hankkeita oli tuoda täkäläisille juhannustulille Peyton Place -televisiosarjasta tuttu "Rodney Harrington" alias näyttelijä Ryan O'Neal. Erinäisten sotkujen seurauksena mitään aavistamaton näyttelijä kaapattiin mukaan Kööpenhaminan kentältä, häntä kiidätettiin ympäri Suomea vesitasolla ja lopulta Suojasen mökille, jossa humalainen isäntä kiskoi häntä väkisin saunaan. Amerikkalaistähti ei Suojasen mukaan saanut senttiäkään omalaatuisesta visiitistään.

Teksti: Jukka Lindfors