Tangohulluus valtasi Suomen 1960-luvun alussa. Uuden pohjoisen sielun saanut musiikki aiheutti räjähdyksen, jonka kaiku kiirii edelleen. Elävän arkiston tangopaketti on lisämateriaalia Iskelmä-Suomi-dokumenttisarjaan.

Tangosta tehtiin Suomessa ikiomaa mankeloimalla yhteen Argentiinasta, Saksasta, Venäjältä ja Amerikasta lainatut raaka-aineet. Uudessa, muuttuvassa Suomessa se ei yhtäkkiä ollutkaan enää vain rytmi muiden rytmien joukossa, vaan siitä tuli aikakauden soundi, muuttuvan Suomen peili. Tango antoi ujolle kansalle luvan tulla lähelle samalla kun se soi ääniraitana katoavalle maailmalle, kuten vaikkapa tv-näytelmässä Liljankukka vuonna 1973.

Sodanjälkeisen tangon varhaisia tähtiä olivat Henry Theel ja myöhemmin lajin kuninkaaksi julistettu Olavi Virta, joka voimakkailla, pateettisilla tulkinnoillaan määritteli lajin laulantatyylin vuosikymmeniksi. 1960-luvulla hänen paikkansa ottivat perintöprinssit, kuten Reijo Taipale, Eino Grön ja Esko Rahkonen. Tangon myötä aukesivat iskelmän ovet ensi kertaa myös romanilaulajille, joiden ensimmäisiä merkkinimiä olivat Taisto Tammi ja Markus Allan. Heidän jalanjäljissään ovat jatkaneet mm. Taisto Ahlgren, Rainer Friman ja Amadeus Lundberg.

Tangobuumilla oli kaksi pääsäveltäjää. Toivo Kärki loi modernin suomalaisen tangon 1940-luvulla yhdistämällä venäläisen mollimelodiikan jazzin soinnutukseen ja rakenteisiin. Hänen tärkeitä teoksiaan ovat mm. Köyhä laulaja, Liljankukka, Täysikuu ja Tango merellä.

Somerolainen amatöörimuusikko Unto Mononen oli ammattimaisen Kärjen rinnalla vaistonvarainen luonnonlahjakkuus. Melodiat tulivat "siniseltä taivaalta", kuten hän oheisessa harvinaisessa haastattelussa sanoo. Hänen olennaisiin klassikkoihinsa kuuluvat mm. Syvä kuin meri ja suomalaisen kaihon melkein virsimäisesti kiteyttävä Satumaa.

1960-luvulla tango synnytti myös Tango pelargonian kaltaisia parodioita ja kelpasi myös yhteiskunnallisen satiirin välineeksi, kuten Satumaata lainaavassa Tango Finlandiassa. Vuosikymmenen lopussa tango hävisi hittilistoilta mutta sen tunnelma, moodi jatkoi elämäänsä eri rytmeillä. Tango sulautui osaksi vanhan tanssimusiikin nostalgiahämyä, kunnes nousi hitaasti uudelleen parrasvaloihin 1980- ja 1990-lukujen taitteessa.

Elokuvaohjaajat Aki Kaurismäki ja Markku Pölönen tekivät vanhasta iskelmästä maailmansa soundtrackin, kadonneen ajan symbolin. Tangomarkkinat elvyttivät tangon estradiviihteenä, ja niiden kautta taivaalle nousi uusia tähtiä, kuten Arja Koriseva, Rainer Friman, Jari Sillanpää ja varhain kuollut Sauli Lehtonen. Topi Sorsakosken ja Agentsin beat-iskelmä imi voimaa tangotunteesta, vaikka sen rytmiikka olikin toinen.

Tango on jättänyt perinnön, joka on paljon muutakin kuin vanhaa kunnon tangoa: Rainer Frimanin Se on salaisuus ja Jari Sillanpään Satulinna ovat esimerkkejä 1990-luvun menestysiskelmistä, joissa mollikaiho ja tangon mentaliteetti yhdistyvät uuteen, menevämpään tanssipoljentoon.

Teksti: Pekka Laine/Iskelmä-Suomi & Jukka Lindfors