Iskelmän tarinaan kuuluvat olennaisena osana artistit, jotka ovat lähteneet haastamaan iskelmätähteyden rajoja. Elävän arkiston bonuspakkaus Iskelmä-Suomi-sarjan showjaksoon tarjoaa vaikuttavia ja osin vavisuttaviakin tuokiokuvia Dannyn, Tapani Kansan, Jari Sillanpään ja Anna Erikssonin vaiheista.

Iskelmätähteyteen kuuluu kasvun logiikka: se pyrkii joskus olemaan "elämää suurempaa". 1960-luku synnytti modernin suomalaisen vastineen Elviksen ja Tom Jonesin edustamalle maailmoja syleilevälle estraditähteydelle. Musiikin ja laululyriikan suurieleisyys heijastui estradi-iskelmässä myös artistien tapaan esittää asiansa. Kansainvälisen viihde-estetiikan ja kotimaisen reaalitodellisuuden yhdistäminen ei sujunut kivuttomasti.

Kotimaisen lavakulttuurin keskeinen mullistaja oli Danny, joka jo varhaisessa vaiheessa asetti tavoitteekseen ”esittää hyvää popmusiikkia teatterin keinoin”. Spektaakkelimaisissa, suuren maailman vaikutteita hyödyntävissä esityksissä käsiteltiin myös maailmantapahtumia ja yhteiskunnallisia aiheita, kuten Vietnamin sotaa, väkivaltaa tai huumeongelmaa, tosin vain ”leikkimielisen osallistumisen” merkeissä. Dannyn rooli bisnesmiehenä tarjosi ajan kriittisessä ilmapiirissä sytykettä myös kärjekkäille arvostelijoille.

Dannyn levytys- ja showprofiili erosivat toisistaan huomattavasti, eikä menestys kiertuerintamalla automaattisesti näkynyt levylistoilla. Lopullisesti hän astui syvälle Suomi-iskelmän sydämeen vuonna 1977 Armi Aavikon kanssa levyttämällään superhitillä Tahdon olla sulle hellä (ks. erillinen artikkeli).

Tapani Kansa teki läpimurtonsa vuonna 1968 Tom Jones -tyylistä paatosta uhkuvalla Delilah-käännöshitillä. Samana vuonna hän aloitti menestyksekkäät kesäshow’nsa, joita jatkui aina 1980-luvun taitteeseen asti. Vuonna 1979 tehdyssä haastattelussa Kansa ilmoitti itse asiassa koko show-ajatuksen tulleenkin Suomeen vasta hänen myötään,

1980-luvulla laulajan mieluisimmaksi estradiksi mudostuivat tanssilavojen sijaan konserttisalit, jotka tarjosivat mahdollisuuden esittää hyvin monenlaista musiikkia. Kansan erääksi tavaramerkiksi olivat jo muodostuneet puhtaan iskelmäohjelmiston lomaan ujutetut ”yhteiskunnalliset iskelmät”, kuten Erkki 15 ja Pilvenpiirtäjät.

Hänen käsityksensä siitä, mitä iskelmälaulaja saa laulaa, poikkesi muutenkin radikaalisti totutusta. Iso ääni riitti kunnianhimoisiinkin tulkintoihin, ja löytöretket ”vakavan musiikin” alueelle tuottivat tuloksena komeita tulkintoja mm. Merikannon lauluista ja Heikki Sarmannon säveltämistä Eino Leinon ja Lauri Viidan runoista.

Jari Sillanpää voitti vuonna 1995 tangokuninkaan tittelin. Hänen läpimurtonsa levymarkkinoilla oli Jukka Kuoppamäen kirjoittama Satulinna, josta tuli aikakautensa suurin iskelmähitti (ks. erillinen artikkeli). Komea ja puhdasääninen laulaja saavutti lavoilla niin valtavan suosion, että jopa TV1:n A-studio katsoi aiheelliseksi tehdä ilmiöstä reportaasin.

Sillanpää omasi epäsuomalaisen kepeän ja värikkään lavakarisman, joka ei taipunut iskelmän normeihin. Uran alkuvaiheista asti hänen ohjelmistoonsa kuului sellaisia kabareehenkisiä numeroita kuin Pariisi—Helsinki ja Bum bum bum. Tanssilavojen orjallisen ”kaksi tangoa—kaksi humppaa—kaksi valssia”-kaavan sijaan hän halusi tuoda teatraalisempaa ”show’ta” ja löysi visioilleen toteutusväyliä mm. konsertti- ja klubiestradeilta. Suomen euroviisuedustajanakin esiintyneen supertähden huumorintaju riitti myös vuonna 2007 kuvattuun camp-henkiseen viisuparodiaan Party 4 Love.

Anna Erikssonin iskelmäura käynnistyi Kiitorata-laulukilpailun kautta vuonna 1995. Monen muun kollegan tavoin hänellä oli myös soul- ja rockmenneisyys, josta kuultiin todisteita Linnunradan pianobaari -ohjelmassa vuonna 1998. Ensimmäisiä menestyksiä oli käännösversio Ruotsin rasisminvastaisesta euroviisusta Juliet ja Joonatan, joka nähdään myös Ylen varhaisimmassa taltioinnissa laulajatulokkaasta. Erikssonista tuli nopeasti yksi Suomen menestyneimmistä naislaulajista, 2000-luvun popvaikutteisen iskelmän edelläkävijä ja soittolistojen valtias, jonka isoimpia hittejä oli Kun katsoit minuun.

Hurjatahtinen tanssikeikkailu ja menestyslevyjen urakointi poltti laulajan kuitenkin ennen pitkää loppuun. Uran jatkon kannalta ratkaisevaa oli, että Eriksson alkoi esittää omia kappaleitaan. Vuonna 2010 hän julkaisi ensimmäisen englanninkielisen albuminsa. Arto Nybergin haastattelussa (ks. erillinen artikkeli) Eriksson totesi olevansa epävarma siitä, kuuluiko enää laisinkaan iskelmän piiriin. Joka tapauksessa hän oli onnistunut luomaan musiikkia, jota itse halusi tehdä, ja toistaiseksi fanit olivat seuranneet muutoksissa mukana.

Teksti: Pekka Laine/Iskelmä-Suomi & Jukka Lindfors