Carolaa seitsemällä kielellä
Sielukkaan laulajan harvinaisten tv- ja radiotallenteiden musiikillinen kirjo ulottuu musikaalisävelmistä rumbaan, souliin ja jopa poliittiseen iskelmään.
Carola Standertskjöldin (1941-1997) ominta alaa olivat "epäsuomalaiset" jazz-, latino- ja etnosävyiset laulut. Kielellisesti lahjakkaana hänen oli helppo omaksua ohjelmistoonsa myös vieraskielisiä kappaleita.
Carolan varhaisin radiotaltiointi on ruotsinkielisestä ohjelmasta, jossa hänet esitellään kuukauden debytanttina. Nuori mutta itsevarman oloinen laulaja kertoo oppineensa Italiassa kappaleen Cucurucu paloma. Italialaista alkuperää oli myös nuorisoiskelmä Kuinkas käy nyt, jonka Carola levytti vuonna 1963. Paul Ankan säveltämä Tuuli viedä saa tunnetaan parhaiten Laila Halmeen levytyksenä.
Upea Perfidia (Petollisuus) on alun perin meksikolainen rakkauslaulu, jonka kuubalainen orkesterinjohtaja Xavier Cugat teki tunnetuksi 1940-luvulla. Meillä sen ovat levyttäneet mm. Sacy Sand ja Olavi Virta. Kuolinvuoteella lepäävästä äidistä kertova La Mamma oli ranskalaisen Charles Aznavourin suuri hitti, jonka Juhani Markola levytti suomeksi vuonna 1965.
Sound of Music -musikaalin laulusta My Favorite Things ovat tehneet versionsa lukuisat jazzmuusikot. Carolaa säestää tallenteessa Esa Pethmanin yhtye, jonka solistina hän toimi uransa alkuvaiheessa vuosina 1962-1964. Sunrise, Sunset on laulu suositusta musikaalista Viulunsoittaja katolla. Carola levytti sen suomeksi nimellä Nousee päivä vuonna 1966.
Carolan tunnetuimpiin covertulkintoihin kuuluu Miriam Makeban hitti Kielletyt leikit. Vuonna 1969 taltioidussa ohjelmassa Vesa-Matti Loiri esittelee hänet: "Mun mielestä toi Carola laulaa pirun seksikkäästi ja on Suomen ainoita jazzlaulajattaria." Israelilainen Jerusalem kuultiin samassa lähetyksessä suomalais-hepreankielisenä versiona. Juutalaiseen kulttuuriperintöön kuuluu myös jiddišinkielinen kehtolaulu Rozhinkes mit Mandeln.
Esimerkki Carolan rhythm and blues -puolesta on Chain of Fools, jonka teki tunnetuksi soul-tähti Aretha Franklin. Jerry Leiberin ja Mike Stollerin laulun Sen pituinen se alkuperäisversion levytti Peggy Lee.
Koosteen yllättävimmät taltioinnit ovat eri maiden yhteiskunnallisia lauluja esittelevästä ohjelmasarjasta Sinbad. Kappaleet Seize the Time ja Sanaton hiljaisuus on kirjoittanut amerikkalainen laulaja ja aktivisti Elaine Brown, joka toimi Mustien Pantterien puolueen puheenjohtajana vuosina 1974-1977.
Teksti: Jukka Lindfors
