YLE

YLE A-Ö


atalk

A-talk

Ajankohtainen keskusteluohjelma

To TV1 klo 21.05
Uusinta pe TV1 klo 13.45

A-talk aihearkisto

TV1 A-talk 13.12.2007 klo 21.05

  • Seksin ostokielto ei tepsi.
  • Vieraina seksityöntekijä Maria, oikeusministeri Tuija Brax (vihr.), kirjailija Lenita Airisto ja rikosylikomisario Kari Tolvanen.

Reilun vuoden voimassa ollut laki seksin ostokiellosta toimii huonosti. Seksin ostajille ei ole tuomittu ainoatakaan rangaistusta. Kauppa käy entisellään erityisesti nettisivujen välityksellä. Edellinen hallitus halusi kieltää seksin oston kokonaan. Eduskunta kuitenkin rajasi kiellon seksin ostoon parituksen tai ihmiskaupan uhreilta. Rikoksesta voidaan tuomita sakkoihin tai korkeintaan kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. Poliisin mukaan on vaikea näyttää toteen, onko asiakas tiennyt ostavansa seksiä ihmiskaupan tai parituksen uhrilta. Poliisi ei ole ollut innokas jahtaamaan seksin ostajia, vaan sanoo keskittyvänsä mieluummin parittajiin.

Maria on itsenäinen seksityöntekijä ja Seksialan Liitto Sallin puheenjohtaja. Hän sanoo säälivänsä ihmiskaupan ja parituksen uhreja, koska heidän asemansa on uuden lain myötä vain hankaloitunut. Marian mukaan seksin ostajat eivät uskalla enää ilmiantaa havaitsemiaan rikkeitä, koska pelkäävät joutuvansa itse syytteeseen.

Tuija Brax on oikeusministeri (vihr.) Hän oli eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtajana lain keskeinen arkkitehti. Nyt hän sanoo, että tilanne ei näytä hyvältä. Brax on perustanut työryhmän, joka pohtii seksinostokieltoa ja parituksen torjuntaa.

Lenita Airisto kirjoittaa viimeisessä kirjassaan Saanko luvan? Ei kun omin luvin prostituutioon liittyvästä ihmiskaupasta. Hän kannattaa seksin ostamisen kieltämistä kokonaan. Hänen mukaansa nykyinen laki on tehty seksin ostajien ehdoilla.

Rikosylikomisario Kari Tolvanen on Helsingin rikospoliisin väkivaltayksikön johtaja. Poliisi on ollut alusta alkaen sitä mieltä, että seksin osto pitäisi kieltää kokonaan tai ei ollenkaan. Nyt poliisi pitää rikoksen toteen näyttämistä liian vaikeana.


Sivun yläreunaan

Katso uusin A-talk



AIHEHAKU

Hae A-ohjelmien aiheita