Olet tässä

Hallitus kiirehtii turkistarhojen häkkien korjauksia

julkaistu 29.12.2009 klo 11:52, päivitetty 29.12.2009 klo 12:39
Turkistarha.

Kuva: YLE

Lisätuen jälkeen valtio maksaisi noin viidenneksen muutostöiden kustannuksita. Turkisalan järjestöjen mukaan edelleenkin kolmannes tarhojen minkeistä ja ketuista on säännösten vastaisissa häkeissä.

Hallitus on myöntänyt lisää tukea turkistarhojen häkkien muuttamiseen eläinsuojelusäännöksiä vastaaviksi. Lisätuella hallitus kiirehtii turkistarhaajia uusimaan eläinsuojelulain vastaiset minkki- ja kettuhäkit.

Investointituen korotuksen jälkeen valtio maksaisi 22 prosenttia muutostöiden kustannuksista. Valtio on aiemmin avustanut turkistarhojen investointeja 15 prosentin osuudella. Tuki maksetaan maatilatalouden kehittämisrahastosta, joka on valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto.

Hallituksen tavoitteena on saada kaikki minkki- ja kettuhäkit eläinsuojelusäännösten mukaisiksi vuoden 2010 loppuun mennessä. Turkisalan etujärjestöjen mukaan noin kolmannes tarhojen minkeistä ja ketuista on edelleen säännösten vastaisissa häkeissä. Siirtymäaika uusiin häkeihin on alkanut kymmenen vuotta sitten.

YLE Pohjanmaa

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot